Leluja, muistoja ja aineetonta kulttuuriperintöä
Leluja,
muistoja ja aineetonta kulttuuriperintöä
Se
päivä tulee eteen jokaisessa lapsiperheessä ennen pitkää. Äiti tai isä saapuu
jätesäkkien kanssa huoneeseen ja julistaa: nyt käydään läpi lelulaatikot. Lajitellaan poisvietävät ja vielä jätettävät.
Tämä
tapahtui meillä elokuussa eräänä sunnuntaina. Ajattelin, että lelujen
selvittelyyn menisi vain muutama tunti, mutta kuinka kävikään? Sitä mukaa kun
esineitä nousi lelulaatikosta arvioitavaksi, tulvahti muistoja mieleen
menneiltä vuosilta. Tämä nalle oli lahja Lissu-tädiltä, tämä taas ostettiin
Variston Lastentarvikkeesta ennen esikoisen syntymää. Se näytti jo silloin tosi
ressukalta. Eihän tätä voi pois heittää, se on sama kuin heittäisi roskikseen
Lissu-tädin tai esikoisen odotusajan.
Lopulta
käteeni sattui suttuinen paperinrepale. Tuo nyt ainakin joutaa roskakoriin.
Kuopus vetäisi sen nopeasti talteen. –Tämä on tärkeä muisto! Joonas piirsi
siihen meidän kolmen kuvat. Tämä pitää säästää ihan ehdottomasti. Näin
tapahtui.Toisen roska on toisen muisto ja tärkeä osa henkilökohtaista
kokemuskenttää. Aika kasvattaa esineille ja asioille merkityksiä.
Kuva Etelä-Karjalan museossa 1.3.2015 saakka esillä olevasta Arjen aakkoset -näyttelystä, jossa esillä olevilla leluilla ja esineillä saa leikkiä. Myös menneeseen aikaan kurkistavan näyttelyn on tuottanut Työväenmuseo Werstas
Muistot
ja merkitykset rakentuvat paitsi henkilökohtaisella tasolla, kulkevat myös
yhteisöllisesti, perheissä, suvuissa ja kulttuureissa. Niistä tulee osa aineetonta
kulttuuriperintöä. Vuonna 2013 Suomessa tuli voimaan UNESCOn aineettoman
kulttuuriperinnön suojelemisen yleissopimus.
Tavoitteena on laatia luettelo merkittävistä suomalaisista aineettoman
kulttuuriperinnön kohteista ja säilyttää ne tulevaisuudessakin elinvoimaisina.
Aineeton
kulttuuriperintö voi olla suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen
elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja. Se voi myös olla myös ilmaisuja,
käytäntöjä, tietoja ja taitoja tai välineitä, esineitä sekä näihin liittyviä
paikkoja. Aineeton ja aineellinen kulttuuriperintö kulkevat käsi kädessä ja
niitä voi olla hankalaa ja tarpeetontakin erottaa toisistaan.
Euroopan
neuvosto laati jäsenmailleen vuonna 2005 Faron sopimuksen, jonka ratifioimistyö
Suomessa on nyt aloitettu ja valmistunee vuonna 2015. Sopimus kannustaa
tunnistamaan, arvostamaan ja vahvistamaan aineetonta ja aineellista
kulttuuriperintöä. Se kannustaa myös kunnioittamaan toisten kulttuuriperintöä
ja liittää sen vahvasti ihmisoikeuksiin
Asiantuntijana
sopimusta valmistelleessa työryhmässä toiminut professori Janne Vilkuna totesi
kirjoituksessaan (27.5.2014) Suomen Kotiseutuliiton kotisivuilla, että ryhmässä
keskusteltiin vilkkaasti siitä, pitäisikö sopimuksessa mainita suvun ja perheen
oikeudesta ja velvollisuudesta siirtää kulttuuriperintöä seuraaville
sukupolville. Vaikka näin ei loppujen lopuksi paperiin kirjattukaan, kyseinen
velvollisuus ja etuoikeus vanhemmille käsittääkseni toki kuuluu.
Tarvittaisiinkin
laajempaa yhteistyötä koulujen, päiväkotien, museoiden ja sosiaalitoimijoiden
kanssa, jotta vanhempia voitaisiin yhä laajemmin rohkaista ja tukea lastensa
kulttuuriperintökasvatuksessa. Oman perinnön ymmärtäminen tuo lapselle turvaa
ja antaa välineitä käsittää omaa ja perheensä menneisyyttä. On valtava
voimavara käsittää, että tässä kuvassa olen minä ja minun kaverini ja kun
säilytän kuvan, säilytän ja vaalin myös ystävyyttämme, hyviä hetkiä ja yhteisiä
kokemuksia. Siitä tulee hyvä ja turvallinen olo. Aikuisten kielellä sitä
kutsutaan voimaantumiseksi.
Kuinka
lelujen perkaus sitten loppujen lopuksi sujui?
Poistettavat lelut päätettiin antaa muistoineen päivineen Lissu-tädin
vauvalle. Ne lojuvat nyt välivarastossa, jotta mieli ehtii tottua niiden pois
menoon. Ehkä muistot säilyvät muutenkin. Vai ottaisinko leluista vielä
muistoksi valokuvan.?
Päivi
Päivi
Partanen on Lappeenrannan museoiden museotoimenjohtaja
Kommentit
Lähetä kommentti