Haloo museot, ryhdytään pysäyttelemään!

                                         

Museon henkilökunta rentoutuu Anni Rapinojan installaation alla Lappeenrannan taidemuseossa. Kuva: Lappeenrannan museot, Päivi Partanen

                                        

Museokollega oli somekoulutuksessa ja oppi että nykyisellään ihminen jaksaa keskittyä kuuden sekunnin ajan. Toinen koulun penkillä istunut älysi ihmetellä pitäisikö meidän jo huolestua tästä tilanteesta. No ehkäpä, mutta se ei ollut kurssin aihe, vaan se kuinka saadaan keskittymiskyvyttömät multitaskaajat ja monikärkiohjukset huomaamaan juuri se meidän lähettämä viesti.

Samaan aikaan some heimoutuu ja digitaalinen kehitys luo kuiluja tiedon tuottajien ja kuluttajien välille. Näin todetaan Jaakko Tapanisen ja Marko Ahtisaaren tuoreessa pamfletissa 10X. Sen mukaan syntymässä on myös kuilu elämysten käyttäjien ja kokijoiden sekä heidän päivityksiensä seuraamiseen keskittyvien välille.  Jakautuuko tulevaisuuden maailmamme kiireisiin ja hyvin toimeentuleviin elämyspalvelujen käyttäjiin ja vähäosaisempiin postausten seuraajiin? Kunnes häiriö verkossa heidät erottaa.

Sosiaalinen media synnyttää omaa tapakulttuuriaan. Tykkäämällä ja jakamalla päivityksiä osoitetaan yhteyttä ja erotutaan toisista. On kohteliasta tykätä kaverien päivityksistä ja kommentoida niitä.

Minulla on läheinen ystävä, joka on loistava kirjoittaja, mutta ei käyttäydykään somessa niin kuin useimmat.  Hän tykkää viesteistäni ilmeisesti silloin, kun hän oikeasti tykkää ja sattuu ne huomaamaan. Hän kommentoi päivityksiäni sillä tavoin kuin ajattelee, eikä siten, kuinka ne tullaan näkemään seinälläni. Hän ei tee nokkelia päivityksiä tai hehkuta kokemaansa, vaan ajattelee selvästi, että miksi ihmiset täällä facessa edes roikkuu. Miksi he eivät kirjoita esimerkiksi päiväkirjaa tai kirjeitä.  Häntä ei voiteta puolelle kuuden sekunnin myyntipuheella, hän ahdistuu, jos puoli pitää valita ilman hyviä perusteluja. Hämmentävää, mutta tämän oivallettuani hän saa rauhassa olla somen toisinajattelija. Hän saattaa haastaa mutta antaa myös toisen näkökulman. Ja se on tärkeää.

Puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki toteaa Helsingin Sanomien esseessään 5.12.2015: ”Mitä jos Suomikin avartuisi dialogille? ”Hän kirjoittaa Sokrateen todenneen, kuinka hän ei yritä niinkään vakuuttaa toisia mielipiteistään, vaan yrittää vakuuttua niistä itse. Totuutta ei kannattaisikaan niin väkevästi julistaa vaan muistaa, että se voi olla vielä vaillinainen. Siitä voi puuttua se toinen näkökulma.

Toinen kollega kertoi opastaneensa taidemuseon näyttelyä asiakkaille. Kierroksen jälkeen mukana ollut mies nappasi häntä hihasta ja kertoi, että hän on jo parisenkymmentä vuotta kiertänyt onnistuneesti museoitamme – ja kaukaa.

Mutta tämän käynnin jälkeen hänestä tuli Asiakas! Eikä hän voinut ymmärtää, kuinka museo ei aiemmin tuntunut kiinnostavalta.  Henkilökohtaisella kohtaamisella tarinat avautuivat ja esiin tulivat ihmiset ja heidän kertomuksensa. Hän avasi silmät ja siellä näkyi ihan uudennäköinen maailma.

Nykyään media välittää meille vinkkejä kuinka vaihdetaan näkökulmaa, tehdään elämänmuutos, hypätään oravanpyörästä ja tuntemattomaan, leppoistetaan, kotoillaan ja pysähdytään vaan olemaan.

Voisiko museo olla se paikka, jossa voi keskittyä yhteen asiaan tai vaikka olla tekemättä yhtään mitään? Voisimmeko me auttaa nykyihmistä keskittymään? Olisiko meillä tarjota elämyksiä ja kokemuksia varallisuuteen katsomatta? Voimmeko me kohdata ihmisen myös henkilökohtaisesti?  Ja eikö meidän tehtävämme ole juuri tarjota tarinoihin myös uusia näkökulmia? Sellaisia, jotka avarruttavat ja pistävät mielen hieman erilaiseen tulokulmaan.

Haloo, kaikki Suomen museot! Ryhdytäänkö viettämään Pysähdy museossa -päivää? Tunti mitään tekemättömyyttä, rauhallista haahuilua ja elämän ihmettelyä yhdessä.  Kuulostaisiko hyvältä?

Päivi Partanen

Museotoimenjohtaja

Lappeenrannan museot