Lappeenrannan museot go international!

Intendentti Satu Ståhlberg pohtii museoiden kansainvälistä toimintaa!

Lappeenrannan museot go international

Vuosi 2016 on ollut ja jatkuu Lappeenrannan museoissa aktiivisena ja kansainvälisenä. Museon henkilökunta on käynyt lukuisissa kansainvälisissä tapahtumissa esittelemässä toimintaansa ja verkostoitumassa. Istun parasta aikaa junassa läpi Tanskan, välillä Fredericia – Kööpenhamina.

Olen paluumatkalla Akademie Sankelmarkista, Saksan Schleswig-Holsteinista, missä järjestettiin akateeminen kutsukonferenssi Toisen maailmansodan jälkeisen pakkomuuton muistamisesta. Evakkoutta ja sen vaikutuksia käsiteltiin muun muassa kirjallisuuden, median, suullisen perinnön ja museoiden muistin kautta.

Satu Ståhlberg kertoo Akademie Sankelmarkin seminaarissa Schleswig-Holsteinissa toisen maailmansodan menetettyjen alueiden ja siirtolaisuuden muistamisesta Lappeenrannan museoissa. Kuva Philipp Seuferling.

Edellisellä viikolla Lappeenrannan museoiden delegaatio, Päivi Partanen ja Reija Eeva kävivät Latvian Tukumsissa Itämeren linnojen ja linnoitusten konferenssissa, missä Reija piti luennon Finna-järjestelmän vaikutuksista suomalaiseen museokokoelmahallintaan ja saavutettavuuteen. Päivi toimii Itämeren linnojen ja linnoitusten yhdistyksen presidenttinä. Yhdistyksen hallituksen edellinen kokous järjestettiin helmikuussa Skoklosterin linnassa Uppsalassa, mihin Päivi presidentin ominaisuudessa myös osallistui.

Syyskuun alussa museon järjestämä asiakasmatka vei retkeläiset Pietariin ja Pavlovskiin. Retki liittyi Etelä-Karjalan museon Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista –näyttelyyn. Retkikohteet olivat näyttelyn sisältöön liittyvät Petrovskaja Akvatorija – Pietarin 1700-luvun pienoismallimuseo, Pavlovskin palatsi ja Fabergé-museo. Akvatorija ja Fabergé-museo ovat molemmat melko uusia museoita, joissa moni suomalainen ei vielä ole ehtinyt vierailla. Pavlovskin palatsi puolestaan on suomalaisille tuntemattomampi kuin Tsarskoje Selon ja Pietarhovin palatsit. Retkeläiset olivat suoran palautteen mukaan kovasti tyytyväisiä matkan antiin. Osa jopa haltioituneita.

Heinäkuun alussa Mona Taipale osallistui Lappeenrannan museoiden ja Suomen ICOMin edustajana kansainvälisen museokomitea ICOMin yleiskokonferenssiin Milanossa. Monalla oli oma esitelmä MPR-komitean (Marketing and Public Ralations) ohjelmassa. Maailman museoiden edustajat saivat kuulla Lappeenrannan museoiden asiakasraadista, vertaisihmettelijöistä ja muistopajoista.

Kesällä museoiden henkilökunta tutustui rajan takaiseen toiminta-alueeseensa Laatokan Karjalassa. Ruskealan, Sortavalan ja Valamon kohteet ja museot toivat museoon uutta tietoa ja näkökulmaa.

Ruskealan kaivoksella kesäkuussa 2016. Kuva Satu Ståhlberg. 

Kesäkuun alussa Lappeenrannan museot jatkoivat suomalais-venäläisten museoammattilaisten tiedon ja toimintamallien jakamista yhteisseminaarissa Venäjän Etnografian museossa Pietarissa. Seminaarin teemana olivat museo ja yleisöt. Lappeenrannan museoista puheenvuoron piti amanuenssi Mona Taipale. Puhujia oli useista venäläisistä museoista sekä Suomesta Lappeenrannan lisäksi muun muassa Tampereelta ja Turusta.

Toukokuussa Lappeenrannan museot osallistui ja edusti samalla myös kutsun saanutta Suomen museoliittoa Moskovassa suurilla Intermuseum-messuilla, missä Päivi Partanen piti myös puheenvuoron. Messujen ohella kävimme Suomen suurlähetystössä suunnittelemassa yhteisiä projekteja ja kiittämässä avusta näyttelynvaihtobyrokratiassa. Moskovan matkalla myös Kreml museoineen ja kirkkoineen tuli tutuksi. Allekirjoittanutta harmitti tosin se, että Lenin oli estynyt vastaanottamasta vieraita, koska ovet mausoleumiin olivat suljetut.

Intermuseum-konferenssin messuosasto Moskovan maneesissa. Kuva Satu Ståhlberg.

Alkuvuodesta Lappeenrannan museoiden ja Lappeenrannan musiikkiopiston maineikas MusArt, eli vauvojen musiikki ja maalaustyöpaja kävi jälleen kiertueella Moskovan Realistisen taiteen museossa ja Permin naivistisen taiteen museossa. MusArtin Venäjänkiertueen taustalla on Moskovan Suomen suurlähetystö.

Moskovan Pyhän Vasilin katedraali iltavalaistuksessa. Kuva Satu Ståhlberg.

Tammikuussa päättynyt Avojaloin – 10 elämää Karjalan Kannaksella –näyttely jatkaa elämäänsä kahden kiertonäyttelyn muodossa. Suomenkielinen kiertonäyttely aloitti Suomen kiertonsa keväällä ja venäjänkielinen jo helmikuussa. Venäjänkielinen Avojaloin –näyttely on ollut jo esillä Suomen Pietarin konsulaatissa, Pietari-Paavalin linnoituksessa, Viipurin Alvar Aallon kirjastossa, sekä Koiviston museossa.

Avojaloin-kiertonäyttely Alvar Aallon kirjastossa Viipurissa. Kuva Satu Ståhlberg. 

Tässä muutamia esimerkkejä Lappeenrannan museoiden kansainvälisestä toiminnasta kuluvana vuonna. Kansainvälinen aktiivisuus saa jatkoa, kun Mona Taipale lähtee suomalaisten museoiden edustajana Making Museomix -koulutukseen Ranskan Toulouseen marraskuussa. Myös MusArt on lähdössä Moskovaan myöhemmin marraskuussa.

Lappeenrannan museot on ihanan paikallinen eteläkarjalainen museo, mutta samalla myös upean globaali kansainvälinen toimija!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta