Matka Siperiaan ja takaisin


Lappeenrannan museot on osallistunut Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin jo vuosien ajan. Vuoden 2017 foorumissa Pietarissa neuvoteltiin muun muassa Hanti-Mansian Luonnon ja ihmisen museon kanssa näyttely-yhteistyöstä. Maaliskuussa 2018 Lappeenrannan museoiden kahden hengen näyttelytyöryhmä lähti Pietarin ja Moskovan kautta kauas Siperian aroille, suomalais-ugrilaisten hantien ja mansien maille, Hanti-Mansian kaupunkiin.

Maanantaina matkasimme Allegrolla Pietariin. Ennen lentoa ehdimme käydä lentoaseman päässä keskustaa sijaitsevassa Pietarin kaupunginmuseon hallinnoimassa Leningradin piirityksen muistomerkin alle sijoitetussa museossa. Maan alle sijoittuva museo on aikansa ja teemansa ilmentymä ja henkii mahtipontisuudessaan perustamisaikansa historiaa.

Leningradin piirityksen muistomerkki

Maanantai-iltana Aeroflotin lento lähti kohti Moskovaa ja vaihdon jälkeen yöllä Aeroflotin toinen kone Moskovasta kohti Hanti-Mansiaa. Kolmen tunnin aikaeron syötyä yön tunnit olimme perillä aamuvarhaisella tiistaina. Tiistain ohjelmassa oli tutustuminen Luonnon ja ihmisen museon toimintaan. 


Kuvia näyttelytiloista







Näyttelytiloja oli monessa kerroksessa. Museossa tutkitaan, esitellään ja tallennetaan historiallisia, etnografisia, luonnontieteellisiä, paleontologisia ja arkeologisia kokoelmia sekä kulttuuria ja luonnon ilmiöitä koko Hanti-Mansian alueelta. Pääsimme tutustumaan museon eri kokoelmatiloihin ja kokoelmiin.

Kuvia kokoelmatiloista






Tärkeimpänä kaikista tutustuimme Etelä-Karjalan museoon yhdessä suunnittelemamme näyttelyn kokoelma- ja näyttelyaineistoihin.

Näyttelyesineitä


Näyttelyneuvottelua

Illan ohjelmana olivat kaupungissa samaan aikaan alkavien IBU Cupin kansainvälisten ampumahiihtokisojen avajaiset kaupungin teatteri- ja kulttuurikeskuksessa. Show oli huikea spektaakkeli.

Kuvia ampumahiihdon avajaisista





Keskiviikkona tutustuimme kaupunkiin ja sen ympäristöön. Pääsimme käymään myös kahdella kaupungin seitsemästä kukkulasta. 

Näkymiä kukkulalta joelle

Kukkula Irtysjoelle päin

Vanhan kaupungin, Samarovski Jamin, paikalle Irtys-joen rannalle on perustettu muun muassa Luonnon ja ihmisen museon Arkeopark. Vieressä on KHL-seura Jugra Hanti-Mansijskin kotiareena, sekä laskettelu- ja talviurheilukeskus. Kierroksen jälkeen jatkoimme näyttely-yhteistyötä koskevia neuvotteluja.

Kuvia Arkeoparkista

Iltapäivällä suuntasimme ampumahiihtokeskukseen ja pääsimme aitiopaikalta seuraamaan naisten ja miesten supersprinttikilpailuja.
Ampumahiihtostadium










Torstaiaamuna alkoi paluumatka Hanti-Mansiasta Moskovan kautta Pietariin ja sieltä takaisin kotiin.

Hanti-Mansia on reilun 80 000 ihmisen kaupunki Länsi-Siperiassa, Jugran autonomisessa piirikunnassa. Alue on vanhaa ugrilaisten kansojen asuinaluetta. Hanteja on nykyisin jäljellä vain noin parikymmentätuhatta, manseja alle kymmenentuhatta. Kummankaan kielen taitajia on enää kovin harvassa. Alueen historia ulottuu kauas. Muun muassa mammutteja ja muita muinaisia eläinlajeja löytyy museon kokoelmista sekä museon suorittamilta jokavuotisilta tutkimuskaivauksilta. Arkeologian ja paleontologian ohella museo tekee etnologista tutkimusta, aktiivista pedagogista ja yleisötyötä, sekä kansainvälisiä projekteja.
Hanti-Mansian alue on luonnonvaroiltaan rikas, mikä näkyy kaupungin nykyaikaisessa ilmeessä ja ilmapiirissä. Kaupungissa järjestetään kansainvälisiä urheilutapahtumia, elokuvafestivaaleja, IT-alan konferensseja ja muita tapahtumia.
Luonnon ja ihmisen museo on moderni ja aktiivinen museo, jossa on yli 100 työntekijää.


Kirjoittajat ovat Lappeenrannan museoiden amanuenssi Mikko Pirinen ja intendentti Satu Ståhlberg



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Etelä-Karjalan kadonneet kalmistot – Lappeenrannan Seurahuoneen kalmisto

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia