Siperiasta Etelä-Karjalaan– näyttelysuunnittelun pitkä kaari


Siperiasta Etelä-Karjalaan– näyttelysuunnittelun pitkä kaari



Lappeenrannan museot on tehnyt jo vuosia yhteistyötä idän naapurimaan museoiden kanssa.   Lappeenrannan museoiden ammattilaiset ovatkin huomanneet Lappeenrannan museoiden maineen kiirineen yhä syvemmälle Venäjän maille. Vuonna 2017 Venäjän ja Suomen kulttuurifoorumi kokoontui Pietarissa.  Saimme iloksemme huomata, että Lappeenrannan museot oli kutsuttu useaankin kahdenkeskiseen neuvotteluun eri venäläisten museoiden kutsumina.
Kaukaisin paikka, joka oli halukas yhteistyöhön, sijaitsi Hanti- Mansijskissa Siperiassa.  Neuvotteluissa selvisi, että museon edustajat halusivat tuoda näyttelyn meille Lappeenrantaan. Alustavat aikeet yhteistyöstä solmittiin jo Pietarissa ja viime syksynä Savonlinnan foorumilla sovittiin lopullisesta yhteistyöstä.  Toki tätä ennen oli jo esinelistoja laadittu, päätetty näyttely ajankohdasta, lähetty erilaisia raportteja museon lämpö-ja kosteustilasta ja neuvoteltu tulevasta yleisötyöstä liittyen näyttelyyn.

Satu toivottamassa Siperian vieraan tervetulleeksi Etelä-Karjalan museoon. Kuva: Lappeenrannan museot

Suurimman työn näyttely on teettänyt paperitöiden osalta.  Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita esineitä ei voida kuljettaa maasta toiseen ilman asianmukaisia lupia ja selvityksiä sekä tarkkaa tullausta.  Jossakin välissä näytti jo pahasti siltä, että näyttelyn alkamisajankohta siirtyy usealla viikolla.  Kävi kuitenkin niin kuin monesti aikaisemminkin, että juuri kun oltiin varmoja myöhästymisestä, tuli uutinen, että esineiden maastavientilupa oli saatu ministeriöstä aivan viimeisillä hetkillä.
Viime viikolla, monien jännittävien käänteiden jälkeen, Hanti- Mansinskin Luonnon ja ihmisen museon henkilökuntaa saapui sunnuntaina Lappeenrantaan rakentamaan näyttelyä yhteistyössä Lappeenrannan museoiden henkilökunnan kanssa.  Esineet saapuivat samalla lennolla Helsinki-Vantaalle ja sieltä ne kuljetettiin museon henkilökunnan toimesta Lappeenrantaan. Mukana sunnuntain lennolla oli etnografi Larisa ja hallinto-osaston vastaava Artjom sekä Pietarista saapui sunnuntaiksi projektin taiteilija Aljona.

Näyttelyn esittelyä tulkin avustamana. Kuva: Lappeenrannan museot


Maanantaiaamu aloitettiin toivottamalla mukana tullut karhuntalja tervetulleeksi Lappeenrantaan.  Luonnon ja ihmisen museon etnografi Larissa varmisti vielä videopuhelun turvin shamaanilta, että karhu oli aseteltu oikein tervetuliaismaljaa varten. Oikeaoppisesti karhulle tarjoaa ryypyn talon arvovaltaisin henkilö. Museon kokoelmista ei löytynyt alkoholia, joten karhulle tarjottiin mustaa vahvaa teetä Marianne-karkkien kera.

Näyttelyrakentajia Siperiasta, taustalla omat museomestarit työn touhussa. Kuva: Lappeenrannan museot. 

Rakentelun aikana Lappeenrannan museon henkilökunta tutustui venäläiseen popmusiikkiin ja pääsi tutustumaan myös muuten erilaisiin tapoihin työskennellä. Larisa kuvasi prosessia innokkaasti sekä julkaisi reaaliaikaista suoratoistoa näyttelynrakentelusta pitkin viikkoa. Näin he osallistuttivat omaa asiakaskuntaansa museon henkilökunnan työpäiviin.
Viikko näyttelyn rakentamisen osalta meni nopeasti, vaikka päivät museolla olivatkin pitkiä. Muutamana iltana järjestettiin vieraille erityistä kulttuuriohjelmaa, jotta Suomesta jäisi muitakin muistoja kuin Etelä-Karjalan museon ykkössali. Perjantaina vietettiin näyttelyn avajaisia, joihin saapui museonjohtaja Elenakin.

Demi tarkastamassa paikat näyttelyn avajaisissa. Kuva: Lappeenrannan museot


 Näyttely on rakennettu yhteistyöllä ja pitkäjänteisyydellä. Se on Etelä-Karjalan museolla aina 29. syyskuuta asti.  Näyttelyn teemoihin voi tutustua myös lukemalla museon ja kirjaston henkilökunnan laatiman kirjallisuusluettelon kirjoja. Kirjallisuusluettelo voi tiedustella museolta tai Lappeenrannan pääkirjastolta.


Yleisötyön amanuenssi Hanna ja intendentti Satu

Lue myös Siperian retkestä
Vielä lauantaiaamuna hyvästelemässä vieraan. Kuva: Lappeenrannan museot. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Etelä-Karjalan kadonneet kalmistot – Lappeenrannan Seurahuoneen kalmisto

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia