Linnoituksen kulttuurihistoria kukkii valleilla

Piparjuuren juurta voi käyttää mausteena. Kuva: Anna Vuori

Linnoituksen kulttuurihistoria kukkii valleilla

Lappeenrannan kantakaupunki sijaitsee Linnoituksen valleilla. 1500-luvulla Saimaaseen työntyvän niemen länsirannalla sijaitsi maa- ja vesiliikenteen solmukohta, jossa käytiin ahkeraa tervakauppaa syksyisin. Ensimmäiset ihmiset asettuivat asumaan karulle mustikkaa ja puolukkaa kasvavalle mäntykankaalle, josta avautui näkymä Saimaan siintäviin saloihin ja saariin. Karja ja asukkaat alkoivat vähitellen lannoittaa niemen rinteitä ja uusia kasveja ilmestyi joko karjan mukana kulkeutuneina tai lääke-, ravinto- tai muina hyötykasveina kasvatettuina. Linnoituksen kulttuurikasvihistoria oli alkanut.

Malin eli koiruohon liuskaiset lehdet ovat hopeanharmaat. Kuva: Anna Vuori.

Kenties jo tuolta ajalta on peräisin hyvin myrkyllinen lääkekasvina käytetty hullukaali, joka putkahtaa esille edelleen lähes joka kesä jossain Linnoituksen nurkassa, etenkin jos maata on vähän möyhitty.  Hullukaalille on vuosisatojen kuluessa kertynyt Linnoituksen maaperään vahva ja pitkäikäinen siemenpankki. Taitavat parantajat käyttivät kasvia kivunlievitykseen, mutta tarkkana sai olla, sillä jo pieni annos hullukaalia vei kivut kokonaan ja nauttijan autuaammille pilvivalleille.

Linnoituksen valleilta on saatavissa muitakin vanhan ajan lääkkeitä: koiruohoa eli malia maha- ja matolääkkeeksi, kuminaa vilustumiseen ja äidinmaidon eritykseen, ahopukinjuurta munuaiskiviin ja heikkoustilaan, tummatulikukkaa ahdistukseen ja tuskaan, suopayrttiä yskään ja myrkkykatkoa lihas- ja hermosärkyyn. Viimeksi mainittua lorautettiin aikoinaan myös filosofi Sokrateen kuolemaksi koituneeseen myrkkymaljaan, joten säryn sattuessa nykyihmisen kannattaakin kääntyä apteekin puoleen.

Hullunkaali.  Kuva: Juha Jantunen.

Suopayrttiä. Kuva: Anna Vuori.

Kasveja toki käytettiin moneen muuhunkin kuin lääkkeeksi. Vanhan asutuksen tunnuslajia nokkosta on käytetty ravintona, vaatekuituna ja väriaineena, kuminaa mausteena ja ravintona, suopayrttiä pesuaineena, valkopeippiä väriaineena ja piparjuurta mausteena ja tuholaisten torjuntaan.

Myrkkykatko on erittäin myrkyllinen. Se muistuttaa tavallista koiranputkea. Kuva: Anna Vuori.

1700-luvulla alkoivat puhaltaa uudet kulttuurikasvien tuulet kaukaa Kaspianmeren aroilta, kun venäläiset valloittivat Lappeenrannan vuonna 1741 ja venäläinen sotaväki hevosineen asettui linnoitusniemeen. Venäjän vallan ajalta on peräisin lukuisia polemokoreja eli sotatulokkaita: näyttävimpänä kookas keltainen ristikukkaiskasvi ukonpalko eli ”ryssänkaali”, joka keltaa vallit keskikesällä, pienikokoisempi harmahtava harmio, joka on nykyisin yleinen koko Lappeenrannassa, hevosrehun mukana kulkeutunut kookas heinä idänkattara, etelärinteen kasvupaikaltaan ensi kerran jo 1850-luvulla poimittu ketoampiaisyrtti sekä pienenpieni keltakukkainen keltakynsimö, jonka tarkkasilmäinen havaitsee keväisin nupukivien raoissa.

Ukonpalko on kookas kasvi, jolla on kirkkaanketaiset kukat. Kuva: Anna Vuori.

1700-luvulla alkoi kehittyä myös toinen merkittävä kasvistoa muovaava tekijä: puutarhakulttuuri. Keskieurooppalainen muoti valui pieneen Ruotsin valtakunnan kaupunkiin ja Lappeenrantaan palkattiin ensimmäinen puutarhamestari vuonna 1728. Kasveja alettiin käyttää niinkin turhamaiseen tarkoitukseen kuin koristeeksi! Erityisen hieno puutarha perustettiin myöhemmin Linnoituksen länsirinteessä sijaitsevan maaherran residenssin ympärille. Siellä muotopuutarhan jäännösten liepeillä kasvaa edelleenkin metsä- ja puistolehmuksia, syreenejä, ukkomansikkaa, hapankirsikkaa ja lehtoakileijaa.

Linnoitus on ollut satoja vuosia vilkasliikenteinen paikka, jonne kasvien siemeniä on kulkeutunut milloin hevosten, milloin laivojen painolastin, milloin Rapasaaren rautatien tai maantiekuljetusten mukana. Liikennetulokkaita ovat muun muassa voimakkaasti tuoksuvat valkomesikkä ja rohtomesikkä, pujon sukulainen ketomaruna, huomaamaton naamakukkaiskasvi kissakita ja uudempina tulokkaina kanadankoiransilmä ja tahmavillakko.

Linnoituksen nykyistä kasvillisuutta voi luonnehtia hyvin kultturelliksi - se on lähes läpeensä ihmisen toiminnan myötä kehittynyt. Alkuperäisiä kuivan kankaan kasveja on jäljellä enää niin vähän, että sellaisia tavatessaan yllättyy iloisesti. Ennen ihmistä Linnoituksen valtapuu oli mänty, ja sitä sentään paikka paikoin kasvaa. Muita sen ajan metsäkasveja on hyvin vähän. Tämän takia Linnoituksen luoteiskulman pieni aarinkokoinen laikku jyrkässä rinteessä on hauska vierailupaikka: siellä kasvaa – kenties relikteinä eli jäänteinä läpi ihmishistorian selvinneinä – tavalliset metsäkasvit mustikka, puolukka ja lillukka, joiden marjoja voi kesäiltoina maistella ja kuvitella millaista maisema oli 500 vuotta sitten.

Anna Vuori, aluepäällikkö

Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry.

***

Keväällä 2020 avataan Linnoituksen luonto- ja kulttuuripolku. Koko reittiä seuraillen matkaa kertyy noin 1,8 kilometriä ja Linnoituksen miljööseen sovitettuja opastauluja on matkan varrella 11. Maastoon merkityn polun seuraamistakin tärkeämpää on kuitenkin se, että kulkijat rohkaistuvat astumaan tämän kauniin alueen lukuisilla poluilla, kiipeämään valleilla, löytämään mieleisimmän kaukonäkymän ja toki tutkiskelemaan hauskannäköisiä kasveja, joista jokainen kukinnallaan kertoo pienen tarinan Lappeenrannan historiasta.

Pikkuruinen keltakynsimö kasvamassa nupukivien välistä. kuva: Anna Vuori.

Kasviretkellä keltakynsimöä etsimässä. Kuva. Anna Vuori