Yliluonnollisia tunnelmia Lappeenrannan taidemuseolla

 Aikaisempia tarinatuokioitani pääsee täydentämään Lappeenrannan taidemuseo. Aikaisemmissa blogikirjoituksissani mainitsin, kuinka museoita ja niiden työntekijöitä yhdistää omalaatuisten tapahtumien todistaminen. Lappeenrannan taidemuseo, tuo keltainen kaunis vanha rakennus, ei ole poikkeus. Lappeenrannan taidemuseo toimii kahdessa 1700-luvun kasarmirakennuksessa. Siellä on kuultu askelia, vihellyksiä, hälytysten laukeamista ja tunnettu työntekoa tarkkailevan hahmon olemus. Museossa on tapahtunut asioita, jotka saisivat vahvempi hermoisetkin hämmästymään.  


Etelä-Karjalan taidemuseo (nyk. Lappeenrannan taidemuseo). Kuva: Vesa Mikkonen, 1990-1992, Lappeenrannan museot.


Työntekijät Lappeenrannan taidemuseolla ovat vaistonneet toisen läsnäolon ollessaan yksin, kuin joku katsoisi heidän työntekoaan selän takaa. Joskus aamuisin työpisteillä pystyy jopa kuulemaan tuolin ja paperien käsittelemisen ääniä. Moni taiteilijakin on pohtinut taidemuseossa olevan jotain omituista ja rauhatonta. Taiteilijat ovat kokeneet tiheän tunnelman taidemuseon sisällä. Joskus museolla on kuultu myös raskaiden, mutta reippaiden askelien ääniä huoneesta toiseen. 

 

“Kerran yksittäiset hälytyssilmukat laukesivat siinä järjestyksessä kuin ihminen olisi kulkenut hälytysten läpi eri tiloissa. Sitten ”liike” loppui kesken. Kaikki asiat kuitenkin toimivat ja olivat normaalisti. Joskus myös lasikäytävän ja lipunmyyntiaulan välinen ovi on mennyt itsestään lukkoon kesken päivän.”, museon työntekijä kertoo. 

 

Mitä mieltä sinä lukijana olet ollut kummitustarinoista? Nousivatko kenties ihokarvasi pystyyn? Kuunnellessani museoiden tarinoita, minä ainakin menin kananlihalle. Uskotko, että museoiden tapahtumilla on jonkinlainen yhteys?  

 

Kirjoittanut: Elina Lattu, kulttuurituotannon opiskelija ja Lappeenrannan museoiden harjoittelija syksyllä 2020.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta