Etelä-Karjalan kummituksia etsimässä

Uskomustarinat, aaveet ja selittämättömät tapahtumat ovat kiehtoneet ihmismieltä vuosisadoista toiseen. Vakiintuneita kerronnallisia elementtejä ja teemoja sisältävistä kummitustarinoista on ajan juoksussa muotoutunut ehkä rakastetuin ja populaarein osa kaikkien tuntemaa, suusta suuhun kulkevaa, ELÄVÄÄ kulttuuriperintöä. Kummitustarinat koettelevat ja kyseenalaistavat normaalin rajoja; aaveet liikkuvat todellisuuksien välillä, toimivat moraalinvartijoina, osoittavat kalvamaan jääneitä vääryyksiä, saattavat loppuun elämän aikana kesken jääneitä asioita, valvovat muutoinkin maailmanjärjestystä - tai ehkä ihan vaan pelottelevat elossa olijoita huvin vuoksi ja lämpimikseen.  

1778 rakennetussa linnoituksen Komendantintalossa eli Käräjätalossa, jossa nykyisin sijaitsee Lappeenrannan museoiden toimisto, on kuultu huoneista ahkeraa toimistotyöskentelyä ja aamun ensimmäinen töihin tulija on toivotettu naisäänellä tervetulleeksi talon vielä ollessa tyhjä. Käräjäoikeuden sihteerikö talossa jo aamuvarhain työskentelee? Kuva: Grönqvist, H. 1950-59. Linnoitus, käräjätalon eli entisen Komendantin talon sisäänkäynti. Etelä-Karjalan museon kokoelmat. 

Kummitus edustaa samaa etymologiaa kuin vaikkapa sanat kumma, kummallinen tai kummajainen: entisaikaan kummitus onkin voinut edustaa monenlaista kummallista, ihmeellistä ja outoa. Aina kummitus ei ole edes kummitus vaan esimerkiksi ääni, kosketus, liike tai etiäinen - tai ihan vain tunne siitä, että ympäristössä on jotakin selittämätöntä tai karmivaa.

Nuijamaan sormuskiven tarina ei ole varsinaisesti kummitustarina, mutta liippaa kauhua kuitenkin: kiven sanotaan saaneen nimensä nälkävuosien aikana kiven päältä löytyneestä irtonaisesta, ehkä lintujen joltakulta tien varressa nälkään kuolleelta irti nokkimasta ja kiven päälle kuljettamasta kädestä, jonka sormessa yhä oli sormus tallella. Kuva: Kuvapaja. 1955. Nuijamaan suuri kivi, sormuskivi. Etelä-Karjalan museon kokoelmat. 

 

Kummitustarinoita on kerätty ja tutkittu 1800-luvulta alkaen. Monesti tarinat sijoittuvatkin 1800-luvun loppupuolelle tai 1900-luvun alkuun – aikoihin, jotka ovat vielä riittävän lähellä tarinoitaviksi, mutta riittävän kaukana, jotta niiden yllä on helppo heittää kerros yliluonnollista kuorrutetta. Tarinaperinne ei kuitenkaan ole kuollut nykypäivänäkään, mitä todistavat lukemattomat verkossa elävät keskustelufoorumit, viestiketjut ja kummitusteemaiset sivustot. Jopa nuorison suosimassa TikTokissa löytyy runsaasti videomateriaalia vaikkapa tunnisteilla #kummitus tai #kauhutarina.  

Eräs vanhimmista Suomesta tunnetuista yliluonnollisista tarinoista liittyy Viipuriin. Venäläiset piirittivät syksyllä 1495 ruotsalaisten tuolloin hallitsemaa Viipurin linnaa. Marraskuun 30. päivänä linnan puolustus oli jo murtumassa, kun venäläiset yhtäkkiä luopuivat piirityksestä ja lähtivät pakoon. Kerrotaan, että venäläiset tuona heille tärkeänä Pyhän Andreaan päivänä näkivät kaupungin yllä Pyhän Andreaan ristin (eli vinoristin), uskoivat, että pyhimys on ruotsalaisten puolella, ja jättivät hyökkäyksen sikseen. Äkkilähtöön kerrotaan liittyneen myös mahdollisesti linnanpäällikkö Knut Possen räjähteillä junaileman kovan pamauksen, minkä vuoksi tapaus tunnetaan usein historiassa nimellä Viipurin pamaus. Kuva: Tuntematon valokuvaaja. 1885- 1895. Viipurin linna ja Tervaniemen rantaa, näkymä Viipurin kaupunkiin. Etelä-Karjalan museon kokoelmat. 

Kummitustarinat esittelevät menneisyyttä (ja mikseivät nykypäivääkin) virallisesta historiankerronnasta poikkeavassa, astetta jännittävämmässä ja mielikuvitusta kutkuttelevammassa muodossa. Ne peilaavat aikansa asenteita, ennakkoluuloja, pelkoja ja maailmankuvaa. Vaikka puhe on kalmasta ja yliluonnollisista ilmiöistä, tarinoissa tulevat usein näkyviksi aidot (paikallis)historian tapahtumat, oikeat henkilöt ja eletty kulttuuriympäristö.  

Wolkoffin talossa asustelee tiettävästi useitakin henkiä. Talon salissa joku askeltaa määrätietoisesti näkymättömin korkokengin ja Anna Wolkoffin huoneessa leijailee toistuvasti tupakansavun haju. Kuva: Tuntematon valokuvaaja. 1963. Keskusta, Wolkoffin talo, kauppakatu. Etelä-Karjalan museon kokoelmat. 

Tunnetuimpia eteläkarjalaisia kummitustarinoita lienee 1888 Laurinmäen talossa Parikkalassa meteliä pitänyt ja esineitä lennättänyt Maironiemen piru. Imatran valtionhotellissa kulkee harmaa rouva, Luumäellä Taavetin linnoituksessa ratsastaa upseerinrouva valkealla hevosella, Joutsenon Rauhan Korvenkannassa puolestaan vetää hevonen ruumisvaunuja... Kummitustarinoita Etelä-Karjalasta siis tunnetaan, ja osa niistä on päätynyt SKS:n kansanrunousarkistoon ja sitä kautta erilaisiin julkaisuihin. Kummitustarinaperinnettä alueelta kuitenkin saisi olla enemmänkin dokumentoituna – vaeltavia henkiä löytyy varmasti alueen jokaisesta kunnasta ja nykyaikaan sijoittuvista tarinoista utelias saa aavistuksen vain netin keskustelupalstojen syövereistä.

Imatran valtionhotelli lienee eräs Etelä-Karjalan (ja kenties koko Suomen) tunnetuimpia kummitustaloja. Hotellin käytävillä vaeltelee ainakin Harmaa rouva, tarinan mukaan rakkaudessa pettynyt ja Imatrankoskeen heittäytynyt. Kuva: Kuvapaja. 1955. Imatran Valtionhotelli. Etelä-Karjalan museon kokoelmat.  

Jotta tätä kerrontaperinnettä ja yliluonnollisia tarinoita saataisiin talteen, Lappeenrannan museot kerää osana alueellista vastuumuseotyötään loka-marraskuussa verkkolomakkeella kokemuksia ja tarinoita kummituksista koko Etelä-Karjalan maakunnan alueelta. Tarinat voivat sijoittua Imatralle, Lappeenrantaan, Lemille, Luumäelle, Parikkalaan, Rautjärvelle, Ruokolahdelle, Savitaipaleelle tai Taipalsaarelle. Tarinat voivat kertoa nykyajasta tai menneisyydestä – lomakkeelle voi siis yhtä lailla kirjata omia kokemuksiaan kuin vaikkapa isovanhemmilta kuultuja tarinoita.  

 

Vastauksia on lokakuun aikana jo tullut jossakin määrin - kiitokset erityisesti aktiivisille taipalsaarelaisille! Toivomme toki, että marraskuun koleus ja pimeys ajavat muidenkin Etelä-Karjalan kuntien kummitustarinoitsijat liikkeelle ja kirjaamaan kokemuksiaan ja kuulemiaan tarinoita myös tulevien sukupolvien iloksi. Tarinoiden ohella lomakkeeseen on mahdollista liittää myös kuvia vaikkapa tapahtumapaikoista – tai ehkäpä joku uskalikko onnistuu saamaan kuvaan itse kummituksen? 

Esimerkkinä nykypäivän selittämättömistä kokemuksista Taipalsaarelaisen satavuotiaan maalaistalon aitan portaalle kertojan selän taa ilmestyi aitassa puuhaillessa kuin tyhjästä kuvassa näkyvä, pystyssä seissyt pölkky. Paikalla ei ollut muita eikä tarkasti pihaa vahtiva koirakaan reagoinut mahdollisiin kulkijoihin.  Liekö asialla ollut kummitus tahi kotitonttu?

Kerätyt kummitustarinat mahdollisine liitteineen tallennetaan Etelä-Karjalan museon kokoelmiin ja niitä voidaan jatkossa hyödyntää joko sellaisinaan tai soveltuvilta osin (kummitustarinathan tunnetusti elävät!) Lappeenrannan museoiden näyttelyissä, yleisötyössä, viestinnässä ja julkaisuissa.   

 

Kummitustarinakeruun verkkolomakkeen vastausohjeineen löydät täältä. Tervetuloa mukaan tarinantallennustalkoisiin! 

 

Marianna Karttunen 

Amanuenssi, alueellinen museotyö 

Painetut lähteet:

Europaeus, Mikko (toim.). 2008. Outoja otuksia, kummia kertomuksia – Uskomustarinoita Etelä-Karjalasta. Etelä-Karjalan maakuntalukemisto.  

Lampela, Kati (toim.). 2006. Pieni kummituskirja – Tarinoita vuosien takaa. SKS.  

Ojanen, Eero. 2017. Suuri suomalainen kummituskirja. Minerva kustannus.  

Tikkala, Heikki. 1993. Olevaisen yöpuoli - Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. 

Verkkolähteet:

Mansikka, Tiina. Haudattiinko palkkamurhan uhri ratapenkkaan Korvenkannassa 90 vuotta sitten? "Tämän takia Korvenkanta on vanhojen ihmisten mielestä kummituskylä." Etelä-Saimaa 31.1.2023.

Meuronen, Anniina. Kirjapuntari: Harmaa rouva ja muut kohtalot. Länsi-Saimaan sanomat 26.4.2021.