”Svinhufvud af Qvalstad – aatelissuvun vaiheita” - Sukuhistoriaa museonäyttelyn keinoin

Lappeenrannan museot on alueellinen vastuumuseo, joka huolehtii kulttuuriympäristötyön ja alueellisen museotoiminnan kehittämisestä paitsi Lappeenrannassa, myös koko Etelä-Karjalan alueella. Alueen paikallismuseoiden neuvonta ja ohjaaminen on osa alueellista vastuumuseotyötä. Pyrimme edistämään paikallismuseoiden näkyvyyttä omassa viestinnässämme - muun muassa Elävä museo -blogissa. Toukokuun blogikirjoituksessa Luumäellä sijaitsevan Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemen amanuenssi Annastiina Löppönen kirjoittaa Svinhufvudin aatelissuvun vaiheista ja Kotkaniemessä juuri avautuneen, aatelissukua käsittelevän näyttelyn synnystä.

---

Suomen tasavallan kolmas presidentti P. E. Svinhufvud (1861–1944) ja hänen puolisonsa Ellen Svinhufvud (1869–1953) kuuluivat aateliseen, Ruotsista lähtöisin olevaan, Svinhufvud af Qvalstad -sukuun. Suvun aateloinnista tulee vuonna 2024 kuluneeksi 450 vuotta. Presidentti Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi Luumäellä juhlistaa aateloinnin muistovuotta suvun historiaa valottavalla museonäyttelyllä. Suvun historiaan paneutui professori Anu Lahtinen, joka käsikirjoitti näyttelyn. Tässä blogikirjoituksessa pohditaan sitä, minkälainen sukuhistoria presidentti Svinhufvudilla oli ja kuinka se muokattiin museonäyttelyksi.

 

P. E. ja Ellen Svinhufvud Kotkaniemen pihalla. 
Kuva: Oscar Lindelöf 1930-luku. Jorma ja Sirkka Svinhufvudin kotialbumi.

Aatelointi – faktaa ja fiktiota

Aatelissuvun alkuvaiheista on jäänyt elämään museollakin monesti kerrottu tarina, joka kertoo aatelointiin johtaneesta tapahtumasta sekä suvun nimestä. Sen mukaan Ruotsin kuningas oli vuonna 1574 metsästysretkellä, kun villisika hyökkäsi prinssin kimppuun. Metsästysseurueeseen kuulunut paikallinen talonpoika onnistui estämään hyökkäyksen: tappoi villisian ja pelasti prinssin. Tästä kuningas oli niin kiitollinen, että aateloi talonpojan, antoi hänelle kartanon ja suvulle nimeksi Svinhufvud af Qvalstad – sianpää tuskan paikasta. Toisen tarinan mukaan prinssin pelastajia ja tästä hyvästä aateloituja oli kaksi, ja he kantoivat villisian pois yhdessä. Päätä piti toinen, Svinhufvud, kun peräpäätä kantoi toinen, von Knorring.

Näyttelyprojektin alkaessa pyysimme Anu Lahtista tutkimaan aateloinnin ja myös tämän tarinan taustoja. Oliko siitä mikään totta? Kuten usein saattaa käydä, tässäkin tapauksessa kertomus osoittautui tutkittaessa fiktioksi. Se kuitenkin antaa kuvan aateloidusta suvun jäsenestä rohkeana ja kruunuaan epäitsekkäästi palvelevana kansalaisena – siis erinomainen pohja tulevalle aatelissuvulle. Mutta mitä sitten todellisuudessa tapahtui?

Ruotsin kuningas Juhana III aateloi Per Hanssonin 22.6.1574. Hänen perheessään miehillä oli tehtäviä eri kaivosseutujen vouteina tai kaivostoimintaa johtavina vuorimestareina, ja on luultavaa, että aatelointi liittyi näihin ansioihin kruunun palveluksessa. Kun Svinhufvud suku kirjattiin vuonna 1627 Tukholmaan vasta rakennetulle Ritarihuoneelle numerolla 117, suvun edustaja Carl Carlsson eli tuolloin Kvalstan (Qvalstad) tilalla. Hän otti sukunimen, jossa yhdistyi jo sukuvaakunassa esiintynyt sianpää sekä kartano: Svinhufvud af Qvalstad. Tarinaan liitetyn von Knorring -suvun aatelointi ei tapahtunut saman vuosisadan aikana.

Svinhufvud suvun vaakuna. 
Kuva: Annastiina Löppönen / Kotkaniemen museo.

Suvun vaiheita

Kun Ruotsi siirtyi laajojen valloitusten ja suurvaltakauden aikaan 1600-luvulla, Svinhufvud -suvun jäsenet palvelivat upseereina sotakentillä sekä laivastossa. Kohtalo vei heitä eri puolille Itämerta ja kauemmas Eurooppaan. Svinhufvudit eivät päässeet osallisiksi suurvaltakauden aatelin suurista läänityksistä. Jotkut elivät maatiloillaan ja niiden tuotoilla, mutta monet jatkoivat soturiaatelin elämää sukupolvesta toiseen.

Svinhufvudin suku siirtyi Suomen puolelle 1720-luvulla, kun Peter Gustaf Svinhufvud asettui avioliiton myötä Sääksmäelle Rapolan kartanoon. Rapolan kartano on samalla esimerkki siitä, miten tärkeät perintötilat saattoivat siirtyä naislinjassa uusiin perheisiin. On mielenkiintoista huomata, että myös myöhemmin tilojen hoito oli isoilta osin Svinhufvud -suvun naisten vastuulla. Niin myös Kotkaniemen tapauksessa.

Suomen siirryttyä Venäjän imperiumin alaisuuteen Svinhufvudin suku pysyi monien muiden sukujen tavoin Suomessa. Suomi sai oman ritarihuoneensa vuonna 1818, jolloin myös Svinhufvud-suku kirjoitettiin aatelisten joukkoon numerolla 7. Suku oli hyvin suomenmielistä, ja esimerkiksi P. E. Svinhufvudin isoisä, lääninkamreeri P. G. Svinhufvud, kunnostautui suomen kielen puolestapuhujana. Tämän koululaitoksen ja kansansivistyksen kehittäjän on kerrottu julistaneen: ”Olen syntyjäni suomalainen ja siksi itsepäinen”.

Aateliset P. E. ja Ellen Svinhufvud

P. E. Svinhufvud syntyi vuonna 1861 Rapolan kartanossa, kahta eri aatelissukua edustaneille vanhemmille; Per Gustav Svinhufvudille ja Olga von Beckerille. Aatelinen tausta ei taannut helppoa elämää tai rikkauksia, vaan Pehr tottui lapsesta asti taloudelliseen niukkuuteen. Hän jäi lapsena puoliorvoksi isän kuoltua, jolloin äiti Olga muutti lapsineen Helsinkiin.

1800-luvun lopulla solmittu avioliitto Ellen Timgrenin kanssa oli perinteinen, siinäkin mielessä, että muu perhe sopeutui perheenpään tekemiin ratkaisuihin. P. E. Svinhufvudin poliittinen ura ja päätökset sen myötä veivät perhettä aina Helsingistä Siperiaan, mutta Ellen pysyi vakaana tukena miehensä rinnalla vastaten talouden hoidosta ja perhe-elämästä. Ellen turvautui osaamiseen, jota aatelisneidolle annettu kasvatus tarjosi: hän oli opiskellut kartanon emännän tehtäviä, ja hän oli hyvin mieltynyt maaseutuelämään. Näitä taitoja Ellen pääsi myöhemmässä elämässään käyttämään pariskunnalle rakkaassa Kotkaniemessä, jossa sadan hehtaarin tilalla oli peltoviljelyä, hyötypuutarhaa ja maatilan eläimiä.

Anu Lahtinen totesi käsikirjoituksessa, että kun ajatellaan P. E. Svinhufvudin lapsuuden niukkuutta, voi pitää melko luontevana sitä, että aatelisen puoliorvon lapsuus antoi eväitä myös ”kansanmiehen” asenteelle. Presidenttikaudella 1931–1937 Svinhufvudin tunnusmerkeiksi vahvistui suunniteltu kansanomaisuus, eikä aatelistaustaa juuri korostettu. P. E. Svinhufvudin julkisuuskuva olikin mielenkiintoinen sekoitus aateluuden tuomaa asemaa, jota tarpeen mukaan häivytettiin, ja toisaalta kansanomaisuutta, jonka pohjalla kuitenkin oli suvun kunniakas historia.

P. E. ja Ellen Svinhufvud vuonna 1917. 
Kotkaniemen kuvakokoelma.

Aatelissuvun tarina museonäyttelyksi

Museonäyttely saa aina alkunsa ajatuksesta, ja tällä kertaa näyttelyn idea lähti liikkeelle Svinhufvud suvulta, aateloinnin juhlavuoden lähestyessä. Vuonna 1898 valmistuneessa Kotkaniemen päärakennuksessa sijaitseva kotimuseo esittelee P. E. ja Ellen Svinhufvudin elämää ja Kotkaniemen tilan arkea. Näyttelyissä painotetaan vaihdellen niin presidentti Svinhufvudin poliittista uraa kuin henkilökohtaisempaa puolta.

Nyt kuitenkin laajennettiin ajallista perspektiiviä, ja sukellettiin pitkälle suvun historiaan aina 1500-luvulle. Suvun aatelista taustaa ja alkuvaiheita ei ole aiemmin museolla juurikaan käsitelty – joten esillä on Kotkaniemen kannalta jotakin ihan uutta niin näyttelyn, kuin kenties tutkimustiedonkin valossa. Aiemmin mainitun kansanmiehen maineen vuoksi Svinhufvudien aatelistausta on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle. Näyttelyn teeman kautta haluttiin avata sitä, mitä aateluus ja sen 1900-luvulla muuttunut asema merkitsi niin Pehr kuin Ellen Svinhufvudille.

Kotimuseossa on perheen aateluus näkynyt vierailijoille lähinnä aatelisvaakunan muodossa erilaisissa esineissä, ja usein Ellen Svinhufvudin käsityönä. Sianpäällä koristettu vaakuna, johon suvun nimi pohjaa, onkin eräs näkyvin merkki aateluudesta. Siksi se haluttiin tuoda esille myös näyttelyssä omana kokonaisuutenaan. Lisäksi päätettiin nostaa esiin suvun jäseniä aiemmilta vuosisadoilta ja kertoa heidän kohtaloitaan. P. E. Svinhufvud on eittämättä sukunsa tunnetuin jäsen ja todellinen päämies, mutta mielenkiintoisia tapauksia sekä yhteyksiä muihin aatelissukuihin löytyy pitkästä ja vaiherikkaasta historiasta.

Yhteistyössä sukuyhdistys

Näyttelyn toteutuksessa päädyttiin siihen, että katsetta ei luoda pelkästään menneeseen, vaan myös nykypäivään. Näyttely toteutettiin yhteistyössä Svinhufvud af Qvalstad sukuyhdistyksen kanssa. Sukuyhdistys teetti kyselyn jäsentensä joukossa siitä, mitä aateluus heille merkitsee, mitä he suvun taustasta tietävät ja miten aateluus näkyy heidän elämässään, vai näkyykö mitenkään? Vastaukset antavat mielenkiintoisen välähdyksen siitä, millaista on nykypäivän aateluus ja sen tuomat henkilökohtaiset kokemukset. Tämän lisäksi näyttelyyn saatiin esinelainoja suvun jäseniltä, joissa monissa esiintyy suvun vaakuna.

Suvun vuosisatoja pitkä historia jatkuu edelleen ja toimintaa sukuyhdistyksen parissa on aktiivisesti. Kenties P. E. Svinhufvudin, Ukko-Pekan, perintönä näyttää sukuun tulleen hyvin mutkaton ja maanläheinen suhtautuminen aateluuteen. Saatujen vastausten perusteella voi tulkita suvun jäsenten suhtautuvan positiivisesti omaan aateluuteensa, vaikkei monikaan nähnyt sillä olevan juurikaan konkreettista vaikutusta heidän elämäänsä. Nämä vastaukset ovat kuitenkin mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka suvun historia vaikuttaa sen jäseniin ja näkemyksiin omasta taustastaan.

Näyttelyyn Svinhufvud suvulta lainaksi saatuja esineitä: sinettileimasin.
Kuva: Annastiina Löppönen

Näyttelyyn Svinhufvud suvulta lainaksi saatuja esineitä: hopeinen ja kultainen sukusormus. 
Kuva: Annastiina Löppönen

Museonäyttelyiden pyrkimyksenä on avata uusia näkökulmia ja välittää historiatietoa eteenpäin monipuolisesti ja kiinnostavasti. Kotkaniemen kotimuseo keskittyy vahvasti P. E. ja Ellen Svinhufvudin henkilöhistoriaan, mutta huomioi aiheensa laajassa kontekstissa. Siinä missä P. E. Svinhufvudin poliittinen ura ja yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset vaikuttivat perheen elämänkulkuun, on hyvä huomioida myös sukuhistorian merkitys. Kuten näyttely pyrkii tuomaan esille, suvun asema aatelisena sukuna ja sen eri vaiheet menneillä vuosisadoilla antavat syvemmän kuvan myös sen yksittäisistä jäsenistä.

Kotkaniemen museo on avoinna kesäkaudella 2024: 25.5.–1.9. TI-SU klo 11–17. Kesän ohjelmasta ja tapahtumatarjonnasta löydät lisää kotisivuilta: www.kotkaniemi.fi.

Annastiina Löppönen

museoamanuenssi, Kotkaniemen museo

Blogikirjoituksen pohjana on käytetty professori Anu Lahtisen laatimaa näyttelykäsikirjoitusta ”Svinhufvudit esimerkkinä aatelisesta suvusta”.