EEMUn toiminnasta
Kesä lähestyy vääjäämättä, vaikka sää ei ehkä sitä
ilmaisekaan. Alkukesän päiviin olemme saatu kehiteltyä yhtä jos toista eri
paikkakunnille. Ensimmäiset kesäkauden tapahtumat ovat jo ensi viikolla 6.6.
Miettilän kyläkävely, 7.6. Joutsenon museomatkalaukku -työpaja. Hankkeen
tapahtumat ja koulutukset ovat maksuttomia.
Vaikka päivittelen tapahtumien tietoja tänne blogiin,
minulle kannattaa ilmoittaa, jos haluatte henkilökohtaista sähköpostia hankkeen
toiminnoista.
Tapahtumia, koulutuksia, tilaisuuksia
6.6. klo 17.30 Kyläkävely Rautjärven Miettilässä.
Mukana Maa- ja kotitalousnaisten maisemanhoidon
suunnittelija kommentoimassa maisemanhoitoa. Kävelyn lopuksi tarjolla kahvit. Järjestäjinä Rautjärven kunta, Elävä Eteläkarjalainen
Museoympäristö -hanke, Maa- ja kotitalousnaiset sekä Miettilän nuorisoseura
Kiinnostaako museomatkalaukun tekeminen?
7.6.2012 klo 17 alkaen
työpaja Joutsenon Pitäjäntuvalla
Museomatkalaukun avulla museoiden näyttelyistä voidaan viedä
makupaloja ja tarjota oppimateriaalia kouluille tai muihin laitoksiin. Laukut
voivat toimia myös esimerkiksi muistelun apuvälineinä vanhainkodeissa.
Museolaukun tekemiseen ja sen esittämiseen eri laitoksissa
järjestetään kaksiosainen työpaja.7.6. on ensimmäinen osa.
Koulutus alkaa Reetta Tourusen (Teemataide Tmi)
järjestämällä työpajalla ja jatkuu Kansallismuseon museolehtorin Hanna
Forssellin esityksellä Kansallismuseon museolaukkuyhteistyöstä Helsingin
Diakonissalaitoksen kanssa. Koulutuksen aikana pääsee tutustumaan Joutsenon
pitäjäntupamuseoon ja tarjolla varmasti kahvit. Työpajan toinen osa
järjestetään syyskuussa.
Ilmoittautukaa koulutukseen allekirjoittaneelle 5.6.
mennessä.
Millainen paikallismuseo sinua kiinnostaa?
11.6. klo 17.00 EEMU-hankkeen työryhmätapaaminen
Savitaipaleen Hakamäellä. Tapaamisessa keskustellaan museotoimikunnan perustamisesta,
toimintamallien etenemisestä kunnissa ja mainosvideoiden toteuttamisesta. Toivomme
tällä kertaa tapaavamme uusia yhteistyökumppaneita yhdistyksistä,
urheiluseuroista, historian ja arkeologian harrastajista tai
kotiseutuaktiiveista. Yritämme löytää myös museoyhteistyöstä kiinnostuneita
yrityksiä esimerkiksi matkailu- tai hyvinvointialoilta.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat
kiinnostuneita museotiloista, museotoiminnasta tai hankkeen toiminnasta.
Ilmoittakaa osallistumisestanne 7.6. mennessä, niin osaan
varata kahvia.
11.6. Särentäaitalkoot!
Kaikki halukkaat saavat talkoissa
koulutusta risuaidan tekemisessä Savitaipaleen Hakamäellä, Paimensaarentie 10,
54800 Savitaipale. Talkoot alkavat kello 9.00, mukaan ehtii varmasti vielä
puolilta päivinkin. Kaikki mukaan näyttämään taitonsa ja ottamaan oppia! Täältä
voi viedä perinnetietoutta kotipitäjiin! Talkoolaisille tarjolla evästä.
Järjestävät Savitaipaleen kotiseutuyhdistys ja EEMU-hanke
28.6. Näin elettiin ennen!
Parikkalassa Hauta-Ollin mökillä ja Meijerimuseolla
muistellaan menneitä kello 17.00 alkaen. Osoite: Kirkkokatu 6, Parikkala.
Tapahtumaa ovat järjestämässä Taito Etelä-Karjalan
Parikkalan toimipiste, EEMU-hanke sekä Parikkalan 4h.
29.7. Bussiretki Savitaipaleen Hakamäelle ja muutamiin
muihin kohteisiin.
Lähtö 9.00 Lappeenrannan linnoituksesta, 10.00 Savitaipaleen
kirkossa on perinnejumalanpalvelus, 12.00 alkaen Savitaipaleen
kotiseutuyhdistyksen 80-vuotisjuhlallisuudet. Näiden välissä voi vierailla
Kirkonrakentajien museossa. Eteneminen Savitaipaleelta n. klo 14. Loppupäivän
aikataulu on vielä lyömättä lukkoon. Tiedotan kesäkuun aikana lisää, kun ohjelma
varmistuu.
Ilmoittautumiset 25.7. mennessä allekirjoittaneelle.
Järjestävät EEMU-hanke ja Maakuntayhdistys
10.-11.8. Kimpiastiakurssi Ylämaan koululla
15 ensimmäistä mahtuu mukaan! Kertokaa ilmoittautumisen
yhteydessä, jos haluatte osallistua vain toisena päivänä. Molempina päivinä on aikaa omakustanteiselle lounaalle.
Sitovat ilmoittautumiset 31.7.2012 mennessä
allekirjoittaneelle.
Järjestämässä Ylämaan kotiseutuyhdistys ja EEMU-hanke
Tapahtumiin ilmoittautuminen ja tiedustelut:
anna-kaisa.ek(at)lappeenranta.fi tai puhelimitse 040 1309 196.
Kommentit
Lähetä kommentti