Takaisin Viipuriin

Takaisin Viipuriin 

Viipurin kaupungin kauniit rakennukset ovat vuosikymmenten saatossa nähneet paljon. Osa rakennuksista tuhoutui Viipurin pommituksissa, osa vasta neuvostoaikaan. Monia upeita kivirakennuksia on säilynyt myös vahingoittumattomana tai vai hieman kärsineivä läpi vuosikymmenten. Tämän jutun ovat kirjoittaneet  museoassistentti Mari Tams, rakennustutkija Sini Saarilahti ja museoassistentti Sari Piiroinen.

Hackmanin talo postikortissa

Hackmanintalo, Piispankatu 14

Hackmanintalo on yksi kauneimmista Viipurin taloista. Sen valmistui vuonna 1908 arkkitehtien Uno Ullbergin ja Axel Gyldenin suunnitelman mukaan Hackmanin perheen asuin-, ja liikepalatsiksi. Ullbergin ja Gyldenin kollegojen mielestä pääkonttorin ulkoasu oli ”vankka muttei raskas”.

Palatsin rakennutti Wilhelm Hackman (kauppaneuvos ja maapäivävaltuutettu, Viipurin kaikkien aikojen merkittävimpiä teollisuusjohtajia). Viipurilaiset kutsuivat taloa graniittilinnaksi. Talon fasadi on päällystetty graniittien eri lajeilla, koriste-eläimillä sekä lintukuvioisella ornamenteillä.

Talon ylelliset sisätilat olivat marmoria ja tammea. Yläkerta varattiin johtaja Wilhelm Hackmanille ja hänen perheelleen. Kommunismin aikana pääkonttorista tuli asuintalo, 1990-luvun alussa se siirtyi yksityisten sijoittajien käsiin.

Hackmanien suvun tarina alkoi, kun vuonna 1790 Johan Friedrich Hackman saapui Viipuriin Bremenistä. Hän sai oikeudet perustaa kauppahuoneen Viipuriin ja myöhemmin hänellä oli myös puutavarayritys, saha, mylly ja tiilitehdas.

Wilhelm Hackmanin kaudella sahatoiminta jatkui, oli myös hienotaontaa ja siirtomaatavarakauppaa. Aterimien valmistus aloitettiin 1870, mukaan tulivat myös kahvipannut ja muut keittiötarvikkeet. Hackman on nykyisin Fiskars Groupin tuotemerkki, joka on edelleen pohjoismainen aterinasiantuntija.

Satamien kautta kulkeva rahti oli elintärkeää kauppahuoneille ja teollisuusyrityksille. Viipurissa oli Suomen suurin ulkomaankauppasatama. Kauppahuone Hackman ei ollut kiinnostunut vain sahoista ja puutavarasta. Se harjoitti myös kahvin, suolan ja sillin tuontikauppaa, samoin raakasokerin ostoa Helsingin Töölön sokeritehtaalle. Myös viinejä tuotiin pienissä määrin.

Yksityishenkilöinä Viipurin suuret liikemiehet tukivat taidetta ostamalla sitä sekä rahoittamalla nuorten taiteilijoiden opintoja ja opintomatkoja. Wilhelm Hackman maksoi mm. suuren osan taidemaalari Juho Rissasen oleskelusta Ranskassa v. 1911-1912 ja tilasi sitten Rissaselta Hackmanin taloa varten uusklassisen maalauksen ”Nuorten neitojen sunnuntainen vierailu”.

Luonnos Juho Rissasen maalauksesta " Nuorten neitojen sunnuntainen vierailu".Kuva: Lappeenrannan museot

W. Hackman tuki myös musiikkia ja lainasi Jean Sibeliukselle merkittäviä rahasummia tämän oleskellessa Saksassa ja Italiassa. Wilhelm Hackman oli vaikuttaja monilla yhteiskuntaelämän aloilla, hän oli teollisuusmies, johtava kunnallismies Viipurissa ja valtiopäiväedustaja. Hänen panoksensa oli usein ratkaiseva taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia toteuttaessa, hänet tunnettiin hyväntekijänä ja taiteen suosijana. W. Hackman oli aikanaan epätavallisen halukas ymmärtämään työläisten toivomuksia ja halukas parantamaan heidän olojaan.

Keskiaikainen kauppiaantalo, Karjaportinkatu 7

Viipurin vanhankaupungin alueen katuverkko oli peräisin 1600-luvulta, vanhimpien rakennusten historia ulottuu keskiajalle saakka.

Kauppiaantalo on piharakennus 1600-luvulta, keskiaikaisperäiseksi oletettu rakennus. Talo on restauroitu Neuvostoaikana, nykyinen ulkoasu on syntynyt 1979 valmistuneen restauroinnin yhteydessä.

Keskiaikainen kauppiaantalo. Kuva: Lappeenrannan museot

Valittu linja on lähellä tyylihistoriallista restaurointia, rakennukselle on haettu varsin rohkeasti tietylle aikakaudelle tyypilliseksi oletettua ilmettä, kaiketi varsin vilkkaan mielikuvituksen avustamana.

Keskiaikainen Viipuri oli monikansallinen kaupunki, suomalaisia, karjalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia ja hollantilaisia, venäläisiä. Heidän hallussaan oli Keski-Eurooppaan suuntautunut kaupankäynti. Yleisimpiä tuontiartikkeleja kankaat, suola, mausteet, vientituotteista turkikset, terva ja kala.

Ent. Piispantalo, Piispankatu 9, Podgornaja ulitsa 9

Kolmikerroksisien rakennuksen alin osa kuuluu taloon, joka vuodesta 1647 lähtien oli muun muassa Viipurin Piispan käytössä. Rakennus on ilmeisesti ajalta ennen 1640–1650 tehtyä katuverkkojen uudistamista, mikä selittää rakennuksen vinon sijainnin tielinjaan nähden. Rakennus on palanut useita kertoja ja vuonna 1887 sen siirryttyä uudelle omistajalle konsuli Ludvig Paciukselle se uudistettiin täysin.  Holvattu pohjakerros jätettiin paikalleen ja sen päälle rakennettiin kaksi uutta kerrosta. Nykyinen ulkoasu perustuu arkkitehti Waldemar Backmanssonin vuonna 1887 laatimiin korotus- ja laajennuspiirustuksiin.

Rakennuksessa toimii nykyään hotelli. Kuva: Sini Saarilahti

Rakennuksen 1600-luvun osia.Kuva: Sini Saarilahti

Tontilla sijaitsi 1600-luvulla rakennettu pormestari Johan Cröellin talo, joka vaurioitui toisessa maailmansodassa ja purettiin neuvostoaikana. Nykyinen, vuonna 1997 valmistunut rakennus on arkkitehti Sergei Aleksejevin suunnittelema ja se noudattelee ulkoasultaan vanhaa pormestarin taloa. Talon alla on vielä säilynyt osia alkuperäisestä kellarista.

Cröellin taloa ja retkeläisiä sateenvarjoineen. Kuva: Jaana Kiero

Kellotorni, Linnankatu 5

Kellotornin vieressä on Vanhan tuomiokirkon rauniot.  Tarina kertoo kirkon vieressä olevan Mikael Agricolan hauta.  Kellotornin tutut lyönnit ovat olleet osa Viipurin äänimaisemaa. Sen tutut lyönnit saatiin kuulumaan myös jatkosodan aikana, pian Viipurin takaisinvaltauksen ja elpymisen merkiksi.

Kellotornin historia alkaa jo 1400- luvulla. Nykyisen muotonsa se on saanut 1700-luvulta. Tornin rakentaminen on ollut kolmivaiheinen.

Ensimmäinen vaihe:

1400 -luvulla rakennetun ja 1500-luvulla Tuomiokirkon kaupunkikirkon kellotornina toiminut kello torni on pohjamuodoltaan neliskulmainen ja sen valmistusmateriaali on harmaakivi.  Siinä on yläosan aukkojen katteena satulakate.

Toinen vaihe:

Rakennus paloin 1600-luvun loppupuolella, jonka jälkeen se rakennettiin uudelleen. Nelikulmaisen kiviosan jatkeeksi muurattiin tiilikatteine, kahdeksankulmainen, kaariaukoin varustettu korotusosa, johon sijoitettiin aikaa osoittava kello. Tornin katteena oli suippopäinen telttakatto.  Toiselle korottamiselle oli syynä kaupunkipalot ja torni toimi myös palotornina.



Kolmas vaihe:

 Vuonna 1796 aikaisemman kiviosan jatkeeksi rakennettiin tornia kiertävä parveke sekä tila kaupungin kellolle, joka näkyi nyt entistä kauemmas.  Suunnitelmat teki silloinen kuvermentinarkkitehti Johann Brockman(?). Ylimmän osan muodosti neljään suuntaan avoin kaariaukkoinen tasanne metallisine soittokelloineen, sekä päätteenä kupukatto. Alkuaan puiset kellotaulut korvattiin 1800-luvulla rantatauluilla ja kupariset numerot saivat lehtikultauksen.

Lappeenrannan museoiden väkeä Kellotornin juurella kesällä 2018. Kuva: Lappeenrannan museot

Raatitorni

Raatitorni sijaitsee Luostarinkadun reunassa, matalien kivirakennusten välissä - katunäkymää hallitsevana mustine barokkipäätyineen. Kaupungin kattojen yläpuolelle kohoava Raatitorni on ainoa jäänne keskiaikaisen kaupunkimuurin tornista. Muurin kymmenestä puolustustornista oli tämän tornin ylläpito kuulunut kaupungin raadille. 1500-luvulla laajennuksen myötä raatitornia käsittänyt osa jäi välimuuriksi. Käyttötarkoitus muuttui 1650 – luvulla. Siitä on tehty kirkonkellon torni, jonka alaosaksi oli jäänyt alkuperäistä neliönmuotoista paksuseinäistä harmaakiviosaa yhdentoista metrin korkeudelta. Sortuneen yläosan tilalle oli muurattu kahdeksan kulmainen kaikkiin suuntiin kaariaukkoinen jatko-osa kirkon kelloa varten.

Raatitorni Viipurissa kesällä 2018. Kuva: Lappeenrannan museot

Oman kellotornin oli näin saanut Munkkitornin laidalla sijainnut entinen luostarikirkko, jonka 1600-luvun alussa oli kunnostettu luostarilliseksi kirkoksi. Tornin korkea suippopäätyinen katto oli 1700- luvulla kaupunkipalojen jälkeen uudelleen rakennettu. Samoihin aikoihin oli välimuuri muilta osiltaan purettu pois.



Viimeksi raatitorni toimi Viipurin maaseurakunnan kirkon kellotornina. Talvisodan tuhot kohtasivat sekä kirkkoa, että raatitornia, jonka kattorakenteet paloivat talvisodan viimeisenä päivänä.