Nykydokumentointia Koronan aikaan

Nykydokumentointia Koronan aikaan



Museot tallentavat menneisyyden esineiden ja kuvien lisäksi nykypäivän elämänalueisiin ja ilmiöihin liittyvää aineistoa, ennen kuin ilmiöt katoavat. Museoissa tätä työskentelyä kutsutaan nykydokumentoinniksi. Tällä hetkellä yksi tallennettavista nykydokumentointiaiheista on koronaviruksen aiheuttaman pandemian ilmeneminen eteläkarjalaisten arjessa ja ympäristössä.

Eksoten infektiovastaanoton opaste. Kuvaaja: Jaana Kiero


Valtaosa poikkeustilaan liittyvästä aineistosta kerätään valokuvaamalla. Valokuvaus on kätevä tapa tallentaa pandemia-ajan aiheita, kun sosiaalinen kanssakäyminen on rajoitettua ja toimitaan muutoinkin totutusta poikkeavalla tavalla. Esimerkiksi haastattelu olisi hieman hankalampi toteuttaa, kun fyysistä läheisyyttä pitää välttää. Myös muutamia korona-aiheisia esineitä tallennetaan museon kokoelmiin, mm. imatralaissyntyisen käsityöläisen valmistama kankainen kasvosuoja, jonka materiaalina  on käytetty Etelä-Karjalan Pesulasta saatua, käytöstä poistettua sairaalan pussilakanaa. Lisäksi kokoelmiin on tällä hetkellä päätynyt Saipa-aiheinen kasvomaski, lappeenrantalaisen Lehmus Roasteryn paahtama Etäkahvi sekä Kotiteollisuus-yhtyeen tuottama Pysy kotona –kassi. Näissä esineissä yhdistyy sekä museon tallennusalue eli Etelä-Karjala että käsiteltävä ilmiö eli koronaviruksen aiheuttama poikkeustila. Kiinnostavia museon kokoelmien kulttuurihistoriallista arvoa lisääviä esineitä olisivat lisäksi eteläkarjalaissyntyiset taideteokset tai käsityöt, joissa koronavirus aiheena jotenkin näkyy. Ehdotuksia tallennettavista esineistä otetaan vastaan mielellään.


Kasvomaskit. Kuvaaja: Sanna Palmu





Etäkahvipussi. Kuvaaja: Jaana Kiero



Myös museolla on monien työpaikkojen tapaan hankaluutta ottaa vastaan aineistoa poikkeustilan-teessa,  henkilöstöresurssit ovat rajalliset ja osa työskentelee etätyöpisteeltä käsin, joten korona-aineiston keruutapaa on rajattu. Nykydokumentointia tehdään muiden töitten lomassa, tallennuksen lisäksi on näyttelyitten purkua, kokoelmanhallintajärjestelmän vaihtumisesta johtuvaa tiedostojen siivousta, esineitten ja tilojen huoltamista, uusien näyttelyitten suunnittelua jne. Ilmiöön liittyvää aineistoa kerää museon henkilökunnan lisäksi muutama avainhenkilö työnsä puolesta. Pandemian vaikutuksia kuvataan  ulkotiloissa, työpaikoilla, kodeissa sekä erilaisissa yrityksissä.


Etelä-Saimaan henkilökunnan kahvihetki: Kuvaaja: Kaisa Juntunen





Linja-autossa. Kuvaaja: Eki Elsilä

Ulkoiluetiketti.  Kuvaaja: Tuija Parjanen-Saborit




Vaikka keruutapaa on hieman rajoitettu, maakunnan asukkaita on pyydetty jakamaan omia pandemia-ajan kuviaan Instagramissa, hastagilla #lappeenrannanmuseotkorona. Museolla ollaan tietoisia siitä, että monilla ei ole Instagramia käytössä. Tämä rajaus on  kuitenkin ollut tietoinen valinta tässä vaiheessa poikkeustilaa. Kunhan kriisi heikkenee ja työn tekeminen normalisoituu museossakin, voimme ottaa aineistoa vastaan myös laajemmin. Jos museo on kiinnostunut tallentamaan Instagram-kuvan kokoelmiinsa, otamme yhteyttä yksityisviestillä kuvan jakajaan ja pyydämme lisätietoja ja alkuperäisen kuvan alkuperäisessä koossa museolle. Kuvavirrasta osa kuvista jää tallentamatta museolle, mutta jäävät kuitenkin muistoksi palvelimelle pandemian vaikutuksista maakunnassa.


 Etätyöpiste saunassa. Kuvaaja: Jenni Lavikka





Kasvomaskeja kaupan kassalla. Kuvaaja: Sinikka Myyrä

Koska koronavirus-ilmiötä tallennetaan museoissa myös koko valtakunnan alueella, Lappeenrannan museoita kiinnostaa Etelä-Karjalan aluemuseona kuvat, jotka on otettu oman maakunnan alueella tai kuvassa esiintyvä henkilö on eteläkarjalainen. Koronaan liittyvän kuvan tulisi luonnollisesti olla sellainen, jota ei olisi voitu ottaa normaaliaikana eli ennen koronapandemiaa. Yksi tällainen poikkeustilaan liittyvä aihe on mm. digiloikka: kiinnostava kuva voi olla vaikkapa kuva soitto- tai jumppatunnista etänä tietokoneavusteisesti tai kuva kotoa striimatusta konsertista, kahvitauosta tai kokouksesta. Etätyötä ja koulutyötä tietokoneella on toki tehty jo ennen pandemiaakin, mm. lukioissa. Etäkoulu kotioloissa on kuitenkin ilmiönä selkeästi pandemiaan liittyvä.


Nuijamies striimikuva. Kuvaaja: Noora Niemi.


K-markettien ostospalvelu Taksi-Saimaan kanssa. Kuvaaja: Jaana Kiero.



Museokortti lanseerasi hauskan haasteen tänä ikävänä aikana, jossa kuuluisia taideteoksia toisinnetaan kotoa löytyvien materiaalien, ihmisten ja eläinten avulla. Kotona tehty tulkinta teoksesta valokuvataan ja jaetaan Instagramissa asiaan kuuluvine teos- ja tekijätietoineen.  Muutamat etelä-karjalaiset ovat myös innostuneet haasteesta ja myös nämä kuvat kiinnostavat museota, erityisesti, jos alkuperäinen teos on etelä-karjalaisen tai menetetyn karjalan alueen taiteilijan tekemä. Tämän haasteen kuvia voi jakaa edelleen Museokortin Instagram-sivulla hastagilla #karanteenitaidetta. Jos haluat, että myös Lappeenrannan museot kiinnostuu teostulkinnastasi, merkitse kuvaan myös hastag #lappeenrannanmuseotkorona, niin pyydämme lisätietoja.

Karanteenitaidetta. Kuolemanpuutarha ja operaatio multien vaihto, innoittajana Hugo Simberg. Kuvaaja: Maria Nuutinen


Korona-aineisto arkistoidaan osaksi Etelä-Karjalan museon kulttuurihistoriallista kokoelmaa, missä sitä säilytetään tulevaa tutkimus-, opetus-, julkaisu- ja näyttelykäyttöä varten. Aineisto luetteloidaan eli niistä saatava tieto tallennetaan museon kokoelmanhallintajärjestelmään. Tämän jälkeen valtaosa aineistosta julkaistaan valtakunnallisessa Finna-palvelussa, joka on museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistojen yhteinen hakupalvelu. Finna päivittyy kerran viikossa, joten ihan joka päivä ei uutta aineistoa ole saatavilla. Kuvia saatetaan käyttää myös museon omilla sosiaalisen median sivustoilla, Facebookissa ja Instagramissa sekä museon tapahtumatiedotteissa. Kuvaa-ja tiedot mainitaan aina kuvia julkaistaessa ja tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla. Tekijä jakaa käyttöoikeuden tällaisessa tapauksessa museolle ja tätä kautta kaikelle kansalle, osana kulttuurihistoriaa. Museon toiminnan katsotaan näin ollen olevan yleishyödyllistä eli aineisto on meidän kaikkien yhteistä kulttuuriperintöä ja kaiken aikaa pyritään aineistojen laajempaan saavutettavuuteen. Aineistot tulevat valtaosin lahjoituksina tai museon henkilökunta kerää aineistoa jostain rajatusta aiheesta tai ilmiöstä.

Museo vastaa siitä, ettei aineistoa käytetä kuvauskohdetta tai hänen omaisiaan loukkaavassa tai vahingoittavassa tarkoituksessa. Jos haluat osallistua aineiston keruuseen, huolehdithan itse myös kuvatessasi, että olet saanut myös kuvassa esiintyviltä henkilöiltä luvan kuvan jakamiseen ja julkaisemiseen valtakunnallisesti ja että kuva ei loukkaa tai vahingoita ketään.

Kinkelaadekioski. Kuvaaja: Jaana Kiero



Kiitos, että olet mukana dokumentoimassa yhteistä, eteläkarjalaista kulttuuriperintöämme tässä odottamattomassa poikkeustilanteessa.

Peltipoliisi/nallehaaste. Peltipoliisin kädessä Maria Nuutisen tekemä lapanen. Kuvaaja:Maria Nuutinen.



https://www.finna.fi/

https://lappeenrannanmuseot.finna.fi/

#lappeenrannanmuseotkorona

Terveyttä ja voimia kaikille toivoen

Jaana Kiero
museoassistentti

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta