Pääsiäinen, Juhlien Juhla Wolkoffin suvun mukaan




Wolkoffin perheessä pääsiäiseen valmistautuminen alkoi sovintosunnuntaina eli laskiaissunnuntaina. Silloin alkoi 40 päivää kestävä suuri paasto.


Pääsiäisen perinteisiin kuului koristeltujen pajunoksien vieminen kirkkoon siunattavaksi palmusunnuntaina. Pajunoksat aseteltiin ikonien viereen koristeeksi ja siinä ne saivat olla siinä helatorstaihin saakka.


Pääsiäistä edeltävän suuren viikon torstain iltapalveluksesta pyrittiin tuomaan tuli kirkosta tuohuksella kotiin ikonin edessä olevaan lampukkaan. Joskus kävi niin, että tuli sammui tuohuksesta, kun oltiin jo aika lähellä kotia. Pääsiäisenä lampukkaan laitettiin roikkumaan kaunis pääsiäismuna.

Kuvassa ikoni, joka on koristeltu pääsiäismunalla.



Suurella viikolla muisteltiin Kristuksen kärsimyksiä. Suru näkyi kodissa tummina tekstiileinä ja koristelun yksinkertaisuutena. Jumalanpalveluksia oli paljon ja ne rytmittivät kodin pääsiäisvalmisteluja. Suuren viikon pääsiäisvalmisteluihin kuuluivat kananmunien värjääminen isossa kattilassa sekä pääsiäisleipomusten, kulitsa, baba ja pasha, valmistelut.


Seinällä metallisia ruokamuotteja ja pöydällä pasha-muotteja.


Suurena lauantaina koti laitettiin pääsiäiskuntoon. Koristeet otettiin esille ja kauniit juhla-astiat katettiin salin pöydälle koko tulevaksi viikoksi. Pöydillä olevat baba ja kulitsa saivat omat koristeensa. Suuri paasto päättyi pääsiäisyön palvelukseen ja erityisesti kirkossa siunattuja leivonnaisia syötiin kotona kirkosta palattua. Yö oli myös lapsille erityinen, sillä he saivat valvoa koko yön, aamuun saakka. Pääsiäinen, Juhlien juhla oli alkanut.

Kuva talon salista.Etualalla pöytiä juhlavasti koristeluna, taustalla korkea peili.
Pöydän päällä on valkoinen päytäliina. Pöydällä on kahvikuppeja ja pääsiäisasetelma.


Ruokasalin kaapin päälle asetettiin kauniit puusta valmistetut pääsiäismunat. Ne sai myös avattua kahteen osaan.

Reunuksella on kolme erilaista värikästä pääsiäismunaa.


Pääsiäisen juhlakausi kesti neljäkymmentä päivää, helatorstaihin asti. Etenkin pääsiäistä seuraava pääsiäisviikko oli vilkasta aikaa. Silloin tehtiin paljon vierailuja ja myös vieraita otettiin vastaan.


Tuolin päällä on suuri värikäs muna.

Sohvapöydän päällä on pääsiäisasetelma.


Helatorstain jälkeen kaikki kauniit pääsiäiskoristeet pakattiin talteen odottamaan seuraavan vuoden pääsiäisjuhlaa.

Kirjoittaja on Mari Tams, joka työskentelee Lappeenrannan museoilla. 

Kommentit

  1. Kiitos näistä valaisevista kuvista ja pääsiäisenvieton kertomuksesta Wolkoffin suvun talossa. Hyvää pääsiäistä kaikille. Terveisin Nina Salminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta