Paikallishistoriaa juhlavuoden tarpeiksi
Lapvedestä 1571 omaksi seurakunnakseen itsenäistynyt Taipalsaari on koko vuoden ajan viettänyt 450-vuotisjuhliaan erilaisten tempausten ja tapahtumien merkeissä. Vastuumuseonäkökulmasta ilahduttavan monet juhlavuoden tapahtumat ovat liipanneet paikallishistorian tutkimista, esittelyä tai tallennusta!
Kesäkaudella kunnassa järjestettiin näyttävän pääjuhlan ja juhlakonserttien ohella muun muassa kylä- ja hautausmaakävelyitä, historiallisia draamakierroksia, sekä pihattoparlamentti -keskustelutilaisuuksia kotiseututalo Röytyn keittokatoksessa. Kerättiinpä Vehkataipaleella kyläyhdistyksen toimesta muistitietokeruun hengessä myös kyläläisten tarinoita ja muisteluksia. Lisäksi juhlavuotta juhlistamaan julkaistiin jo edellisvuoden joulukuussa eri kulttuuri- ja historia-alojen tutkijoiden kirjoittama paikallishistoriikki “Taipalsaaren historia - Oma moa o paremp saaressakii ko vieras moa mantereessa”.
Juhlavuoden kunniaksi Taipalsaarella läpikäytiin keväällä yhteistyössä Lappeenrannan museoiden kanssa 1800-luvun alkupuolella rakennetussa Lainajyvästön makasiinissa 1950-luvun alkuvuosista saakka sijainneen kotiseutumuseon esineistöä. Museossa esitellään paikallisia maatalouselinkeinoja ja esimerkiksi viljan puintiin, kalastukseen ja maitotalouteen liittyviä työkaluja. Siivottu Viljamakasiini oli kesä-elokuussa ilahduttavasti päivittäin auki juhlavuoden yleisölle useamman vuoden hiljaiselon jälkeen.
Paikallishistoriateemaa valotti myös lokakuinen kansanperinteentutkija Mikko Europaeuksen luento, “Saariaisten saloja tutkimassa – 450-vuotisen Taipalsaaren tarinoita, nähtävyyksiä ja paikallishistoriaa”, jonka kunta järjesti kohtaamispaikka Luodossa yhteistyössä Lappeenrannan museoiden ja Eksoten kanssa. Luennossaan Europaeus esitteli maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia kohteita (kuten linnavuoria ja kalliomaalauksia) Taipalsaarelta ja kertoi kuntaan liittyviä tarinoita. Europaeuksen mukaan saaristoisesta kunnasta löytyy esimerkiksi torakivenä tunnettu vesikivi, joilla on selvitelty välejä ja ehkä jätetty kiistakumppani kyläreissun ajaksi lauhtumaan!
Maisema Taipalsaaren Kuivaketveleen linnavuorelta kesällä 2021. Kuva: Marianna Karttunen |
Tunnetuimpia paikalliskertomuksia lienee tarina Lemin kirkon poltosta, jonka mukaan “saariaiset” kappalaisen ja kirkkoherran lesken yllytyksestä polttivat tuolloin Taipalsaareen kuuluneelle Lemille rakenteilla olleen kilpailevan kirkon. Kirkon polttaminen on ehkä kylien välisen kilpailun äärimmäinen ilmentymä, mutta taipalsaarelaisten ja lemiläisten välillä lienee vallinnut myös hyväntahtoisempi naapurikylienvälinen kiusoittelu- eli kölliperinne.
Ruokolahden seurakunta itsenäistyi jääskestä 1572, joten ensi vuonna 450-vuotisjuhlien vietto siirtyy Ruokolahdelle. Paikallishistoriatoiminnan puitteissa suunnitelmissa on ainakin 450-vuotiasta seurakuntaa juhlistava kotiseutumuseonäyttely. Jännityksellä odotamme, mitä muuta juhlavuosi sillä suunnalla tulee pitämään sisällään!
Kommentit
Lähetä kommentti