Tekstit

Mooses Putron kotimuseo - Putron perheen historiaa ja inkeriläistä kulttuuria

Kuva
Lappeenrannan museot on alueellinen vastuumuseo,  joka huolehtii kulttuuriympäristötyön ja alueellisen museotoiminnan kehittämisestä paitsi Lappeenrannassa, myös koko Etelä-Karjalan alueella. Alueen paikallismuseoiden neuvonta ja ohjaaminen on osa alueellista vastuumuseotyötä. Pyrimme edistämään myös  paikallismuseoiden näkyvyyttä omassa viestinnässämme - muun muassa Elävä museo -blogissa. Kesäkuun blogikirjoitus tuleekin Taipalsaarella toimivasta Mooses Putron kotimuseosta . Mooses Putron kotimuseossa  vietetään kesäpäiviä 5.-9.7.,  12.-16.7. ja 19.-23.7. Tarjolla on tietoa paitsi Putrosta, myös Inkeristä ja inkeriläisyydestä, sekä kahvion herkkuja. Torstaina 3.8. Lappeenrannan museoiden arkeologi Esa Hertell puolestaan on Putronniemessä paikalla esittelemässä, kuinka löytää tietoa oman alueen muinaisjäännöksistä ja muista arkeologisista kohteista.   --- Mooses Putron kotimuseo Mooses Putro (1848–1919) oli Inkerin Tuutarissa syntynyt säveltäjä ja runoilija...

Näyttelysopan keitossa

Kuva
Syyskuussa 2022 hyppäsin vuoden ajaksi museoiden kokoelmat ja tutkimus -yksiköstä työskentelemään Ruokamaakunta nyt! – 11 000 vuotta eteläkarjalaista gastronomiaa -hankkeeseen. Hankkees ta, sen toteuttajista tavoitteista kerroin joulukuussa ilmestyneessä blogikirjoituksessani, ja tällä kertaa kerron hieman yhdestä hankkeen puitteissa toteutettavast a toimenpiteestä eli Etelä-Karjalan museon uudistuvan perusnäyttelyn ruokakulttuuria esittelevä n osuuden valmistelu sta . Näyttelykokonaisuutta on työstetty syksystä lähtien ja nyt alkaa loppusuora häämöttää . Toivon mukaan museo asiakkaat pääsevät jo kesän aikana nautiskelemaan karjalaisen pitopöydän äärelle.   Näyttelyn valmistelu käynnistyi aineiston keruulla. Kokosin kasaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja ryhdyin tutkailemaan maakunnan ruokahistoriaa yleistä ruokahistoriaa unohtamatta. Karjal a isesta ruokaperinteestä on olemassa melko runsaasti kirjallisuutta, ja museon ko koelmiin talletettu materiaali toimi myö...

Museoiden kestävyystyökaluja kehittämässä

Kuva
Työskentelen Lappeenrannan museoilla alueellisen museotyön amanuenssina ja s uorit i n kuluneen vuoden aikana työni osana   Suomen ympäristöopisto SYKLIssä ympäristökasvattajan e rikoisammattitutkinnon. Tutkinto oli räätälöity museo- ja kulttuurialalle, ja sen tavoitteena oli paitsi lisätä opiskelijan kestävyysosaamista, myös saada opintojen aikana tuotettua   erilaisia kestävyysajattelun työkaluja oman organisaation käyttöön. Millaisia tavoitteita, työkaluja ja keke -osaamista vuoden opinnot Lappeenrannan museoiden toimintaan toivat?   Mitä ympäristö - ja  kestävyys kasvatus museo työssä tarkoittaa ?   Määritelmällisesti ympäristö - tai kestävyys kasvatus on osa elinikäistä , usein informaalia (eli formaalin oppilaitos ympäristön ulkopuolella tapahtuvaa) oppimista , jonka  avulla  pyr itään lisäämään yksilön tai yhteisön tietoja kestävyydestä ja muokkaamaan  arvoja ja toimintatapoja kestävän kehityksen tarpeiden mukaisiksi. Kestävä l...