Tekstit

Kuva
Matka Siperiaan ja takaisin Lappeenrannan museot on osallistunut Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin jo vuosien ajan. Vuoden 2017 foorumissa Pietarissa neuvoteltiin muun muassa Hanti-Mansian Luonnon ja ihmisen museon kanssa näyttely-yhteistyöstä. Maaliskuussa 2018 Lappeenrannan museoiden kahden hengen näyttelytyöryhmä lähti Pietarin ja Moskovan kautta kauas Siperian aroille, suomalais-ugrilaisten hantien ja mansien maille, Hanti-Mansian kaupunkiin. Maanantaina matkasimme Allegrolla Pietariin. Ennen lentoa ehdimme käydä lentoaseman päässä keskustaa sijaitsevassa Pietarin kaupunginmuseon hallinnoimassa Leningradin piirityksen muistomerkin alle sijoitetussa museossa. Maan alle sijoittuva museo on aikansa ja teemansa ilmentymä ja henkii mahtipontisuudessaan perustamisaikansa historiaa. Leningradin piirityksen muistomerkki Maanantai-iltana Aeroflotin lento lähti kohti Moskovaa ja vaihdon jälkeen yöllä Aeroflotin toinen kone Moskovasta kohti Hanti-Mansiaa. Kolmen t...
Kuva
Presidentti Svinhufvudin koti Kotkaniemi herää jälleen henkiin Päärakennus helmikuussa 2018. Kuva Lappeenrannan museot Vielä helmikuussa 2018 presidentti Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen pihapiiri näyttää nukkuvan talviuntaan. Edellisen talven suojahuppu on poistettu päärakennuksen yltä, eikä työmaakoppeja näy enää asemoituina pysäköintialueelle. Rauhan tyyssijan alla kuitenkin kuohuu: kolme edellistä kesää suljettuna ollut Kotkaniemi valmistautuu nyt vastaanottamaan kesän 2018 vieraansa! Huolella restauroitu talo alkaa täyttyä elämällä. Kesäoppaiden haku on käynnissä ja uusi kahvila saa pian kalusteensa. Remontin alta evakkoon joutunut museokokoelmakin on palannut kotiin ja museoesineitä avataan suojakääreistään. Museon rakentajasta tuntuu kuin olisi saanut valtavan määrän lahjapaketteja avattavakseen. Museoesineet taas Kotkaniemessä muuton jälkeen. Kuva: Lappeenrannan museot Luumäellä, Kivijärven äärellä sijaitseva Kotkaniemi oli P. E. ja Ellen Svinhufvudin rak...
Kuva
Museon kulisseissa Työt valmiina ripustettavaksi Lappeenrannan taidemuseon viikko on ollut kiireinen, kun uutta Kaakko18- näyttelyä on rakennettu ja edelliset näyttelyt on purettu tieltä pois. Saleista kuuluu työn ääniä, puheen sorinaa ja ovikello soi lakkaamatta näyttelyyn valittujen taiteilijoiden tuodessa omia töitään museolle. Museomestari Matti työn äärellä Näyttelyiden vaihtoviikot ovat museossa työtään tekeville kiireistä aikaa, erityisesti museomestareille ja näyttelyamanuensseille ja usein työpäivät venyvät kovinkin pitkiksi. Kotona käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä. Rakennustöissä saattaa myös taiteilijat olla tekemässä omia ripustuksiaan ja rakentelujaan. Tänäänkin seurasin kun työryhmä Ahola, Knaapi ja Sokura vuorasivat punaisilla tiskiräteillä yhtä hallin nurkkausta.  Tilan valkoiset seinä ovat nyt saaneet vaalenpunaisen pinnan ja tunnelma tilassa on tyystin toinen kuin vielä viime viikolla. Taiteilijat työn touhussa Myös ...
Kuva
Wolkoffin museon puodissa tunnelmoimassa      Työpäivän kiireen lomassa lähdin pistäytymään Wolkoffin talomuseossa. Pelkkä pistäytyminen puotiin ei sitten lopulta oikein onnistunut. Kaupan rauhallinen ja jouluinen tunnelma tarttui mukaan, samalla on ostin muutaman ihanan pienen lahjan lasten opettajille kiitokseksi menneestä vuodesta. Illalla oli ihana mennä kotiin ja paketoida lahjat kaikessa rauhassa ihaniin pikku paketteihin.  Myös museon puolella piipahtaminen on ihanaa, kun talomuseon esineet tuovat mieleen oman lapsuuden tunnelmallisen joulun.  Ihanat jouluiset asetelmat ja kauniit huoneet saavat muistot menneistä lapsuuden maalaisjouluista heräämään.   Wolkoffin museo ja puoti ovat auki vielä tänään ja huomisen (21.-22. 12.2018) ennen joulua klo 11.00 -17.00. Wolkoffin jouluun pääsee vielä ensi viikolla tutustumaan heti joulun jälkeen keskiviikkona, silloinkin 11. 00-...

Lallukat museossa

Kuva
Etelä-Karjalan museon auditoriossa on kuluvan vuoden maaliskuulta alkaen pyörinyt miniteatteriesitys ”Koht’silleen Lallukka”. Tai oikeammin, puolen tunnin näytelmää on esitetty ja tullaan esittämään aina Juho ja Maria Lallukan syntymä- ja kuolinpäiviä edeltävillä viikoilla. Yleisöllisiä esityksiä on tähän mennessä ollut 17 ja niiden katsojamäärä yli 500 henkeä. Auditoriossa on nelisenkymmentä istuinpaikkaa. Maksullisten esitysten täyttöprosentti onkin ollut huikea, 96 %. Miksi Lappeenrannan Vanhan hautausmaan puistossa itkee harmaagraniittinen neito? Miten kotikaupungin kulttuurityötä voivat tukea aivan tavalliset kaupunkilaiset? Rajoittaako korkea ikä kulttuuritekoja? Kummisedät päivänvalossa. Jalmari Finne (Timo Mattila) - J.H. Erkko (Kari Lehtonen) - Juho Lallukka (Esko Tikanmäki) - Eerikki Tanner (Aarni Metsä) - Simo Leiviskä (Ohto Nuottamo)  Vastauksia ”Koht’silleen Lallukka”-esityksen tuottajayhteisö on Lappeenrannan museot. Näytelmän viisimi...

Elämysmatkalla Karjalassa

Kuva
Yhteiskuva Laatokan rannalta. Kuvaaja Kimmo Savurinne Jokavuotinen elämysmatkamme Karjalaan sisälsi monenmoista näkemistä ja kokemista, kenties jopa vauhtia ja vaaratilanteita. Suunnitelmissa oli Viipurin uuden Kannaksen sotahistorian museon kautta suunnata Kiviniemelle, tutustua siellä Kivinimen linnakkeeseen ja alueeseen ja seuraavana päivänä jatkaa Sortalahteen, josta matka jatkuisi laivalla Konevitsaan. Siellä tutustuttaisiin Konevitsaan ja lounastettaisiin, jonka jälkeen paluu Viipuriin ja sieltä takaisin Suomeen.  Sää ei valitettavasti suosinut matkalaisia ja Konevitsan laivamatka peruuntui tuulisen sään takia.  Sen ei annettu haitata matkalaisia, vaan matkasuunnitelma muutettiin nopeasti ja matka onnistui varsin mukavasti.  Ammattitaidolla ja periksi antamattomalla asenteella löytyi myös metsän melkein jo kokonaan hautaama Kiviniemen redutti, johon tutustuttiin ensimmäisenä päivänä.   Pääsy linnakkeelle oli hieman hankala, paksun kasvillisuude...

Wolkoffin talomuseon talvi

Kuva
Wolkoffin talomuseon talvi Tunnelmallisen joulun jälkeen Wolkoffin talomuseon ovet sulkeutuivat tammi-helmikuun ajaksi. Museossa on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista hiljaiselon aikana. Joulusesongin jälkeen oli vuorossa museotalon joulukoristeisen pakkaaminen odottelemaan seuraavaa joulua. Kattoon asti ulottuvasta kuusesta otettiin pois joulupallot, käärittiin ne paperiin ja pakattiin laatikoihin. Myös yli sadan vuoden ikäiset kuusenkoristeet, Maria Wolkoffin aikoinaan Pietarista tuomat joulupukki ja jouluenkeli, laitettiin odottelemaan taas uutta joulunaikaa. Joulukoristeiden pois pakkaaminen on aina hieman haikeaa ja talo näyttää hetken aikaa siltä kuin jotain puuttuisi. Ruokasalin pöytään vaihdettiin myös hieman arkisempi kattaus. Tammikuussa on myös puodin puolella ollut vilskettä. On ollut inventaarion aika. Kaikki postikortit, joulutontut, enkelit, joulupallot ja muut myyntituotteet on laskettu ja merkitty inventaariolistoihin. Inventaario ei ole aivan hetkessä ...