Tekstit

MUISTELMIA LINNOITUKSESTA 2/2

Kuva
MUISTELMIA LINNOITUKSESTA 2/2 Komendantintalo, jossa nykyisin on museoiden toimisto, toimi Käräjätalona. Eira muistaa, kuinka jännittävää oli, kun asiakkaita tuotiin paikalle. Lähelle ei uskaltanut mennä, vaan kauempaa seurattiin pihan liikennettä. Asiakkaat menivät taloon peräoven kautta, ja oikeutta käytiin talon suuressa salissa. Tämänkin talon toisessa päässä oli asunto, jossa asui talon vahtimestari. Rakennuksen kadunpuoleisella sivulla oli upeat syreenipensaat. Radiotalo eli YLE:n talo rakennettiin 1970-luvun alussa. Tätä ennen radio toimi nykyisen Ratsuväkimuseon tiloissa. Radiotalolla on vuosikymmenten saatossa ollut myös museon työskentelytiloja, mm. ennen Käräjätalolle siirtymistä museoiden toimisto ja nykyisin tutkijoiden työhuoneita. Ennen radiotalon valmistumista paikalla oli suuri nurmikenttä, joka ulottui Käräjätalolta maakuntamuseolle. Kesäisin kentällä pelattiin ja talvisin oli jäärata. Käräjätalo ja Radiotalo kesällä 1976, kuva Aarne Mikonsaari. Ny...

MUISTELMIA LINNOITUKSESTA 1/2

Kuva
MUISTELMIA LINNOITUKSESTA  1/2 Olemme aiemmin julkaisseet pitkäaikaisen työntekijämme Eiran muistelmia museotyöstä ja sen muutoksesta. Tällä kertaa muistelmien kohteena on Linnoitus ja siellä tapahtuneet muutokset. Museotyötä Eiralle ehti kertyä nelisenkymmentä vuotta, mutta oloa Linnoituksessa vieläkin kauemmin. Eiran isä työskenteli varuskunnassa, ja Eira asui lapsuutensa Linnoituksessa, rakennuksessa joka nykyisin tunnetaan nimellä Kristiinan työtuvat. Muistoja Linnoituksen rakennuksista ja toiminnasta on siis useilta vuosikymmeniltä, 1950-luvun lopulta tähän päivään asti. Kesällä 1975 museo- ja kuvataidelautakunnassa esiteltiin Keijo Koskisen tekemä selvitys Linnoituksen rakennuksista ja niiden kohentamisesta. (Tässä samaisessa kokouksessa päätettiin myös Eiran ja pitkäaikaisen toimistonhoitajamme Ullan palkkaamisesta 😊 ) Koskisen tekemä esitys hyväksyttiin, ja rakennuksia alettiin pikkuhiljaa kunnostaa. Joitakin lautarakennuksia, liitereitä ja vastaavia, purettiin, mu...

Linnoituksen kulttuurihistoria kukkii valleilla

Kuva
Piparjuuren juurta voi käyttää mausteena. Kuva: Anna Vuori Linnoituksen kulttuurihistoria kukkii valleilla Lappeenrannan kantakaupunki sijaitsee Linnoituksen valleilla. 1500-luvulla Saimaaseen työntyvän niemen länsirannalla sijaitsi maa- ja vesiliikenteen solmukohta, jossa käytiin ahkeraa tervakauppaa syksyisin. Ensimmäiset ihmiset asettuivat asumaan karulle mustikkaa ja puolukkaa kasvavalle mäntykankaalle, josta avautui näkymä Saimaan siintäviin saloihin ja saariin. Karja ja asukkaat alkoivat vähitellen lannoittaa niemen rinteitä ja uusia kasveja ilmestyi joko karjan mukana kulkeutuneina tai lääke-, ravinto- tai muina hyötykasveina kasvatettuina. Linnoituksen kulttuurikasvihistoria oli alkanut. Malin eli koiruohon liuskaiset lehdet ovat hopeanharmaat. Kuva: Anna Vuori. Kenties jo tuolta ajalta on peräisin hyvin myrkyllinen lääkekasvina käytetty  hullukaali , joka putkahtaa esille edelleen lähes joka kesä jossain Linnoituksen nurkassa, etenkin jos maata o...

LUONTO- JA TIEDEKESKUS SAIMAARIUM TUO SAIMAAN MENESTYSTARINAT PARRASVALOIHIN

Kuva
LUONTO- JA TIEDEKESKUS SAIMAARIUM TUO SAIMAAN MENESTYSTARINAT PARRASVALOIHIN Lappeenrannan Linnoituksen Satamatie 8:aan avattiin 30.10.2019 Luonto- ja tiedekeskus SAIMAARIUMin ensimmäisen vaiheen näyttely. Toimintaa pyörittävät yleishyödyllinen yritys Saimaarium Oy sekä Saimaan ympäristö- ja tiedekasvatuksen tuki ry laajan yhteistyöverkoston avittamana. Rakennus oli toukokuuhun 2019 asti vuokralla Maahanmuuttovirastolla. Näyttelytilaksi erotettiin osa alakerran toimistona toimineesta tilasta. Puhutteluhuoneina toimineet erilliset tilat tullaan remontoimaan vaihtuvien näyttelyjen ja tapahtumien tiloiksi. Ministeri Krista Mikkonen toi hallituksen terveiset SAIMAARIUMin ensimmäisen Tiedetiistai-tapahtumaan, jonka aiheena Saimaan vesiensuojelu muuttuvassa ilmastossa. Samalla reilun 40 hengen yleisö juhlisti Luonto- ja tiedekeskuksen avajaisia. Tervehdyksen tilaisuuteen toi myös LUT:n rehtori Juha-Matti Saksa. Kuva: K-M V SAIMAARIUMin ensimmäistä Tiedetiistaita ja samalla Saim...

Saimaan säilömää

Kuva
Veden alla. Kuva: Seppo Toivari. Saimaan säilömää Saimaan pinnan alla on melkoinen aikapankki, jota Lappeenrannassa toimiva vedenlais-harrastajaryhmä Saimaan Hylyt käy tutkimassa. Ryhmä koostuu vedenalaisarkeogiasta kiinnostuneista vapaista harrastajista ja sukeltajista. Ydinryhmä koostuu seuraavista ”sammakoista”:  Pentti Kokki, Ilari Vilmari, Matti Luoma, Ismo Marttinen ja Kari Lappalainen.  Seuraavassa käytännön kenttätyön tarinaa erään lähialueemme hylkylöydön tarkastuksesta: Saimme kalastajalta tiedon Karhusaaren pohjoispuolella sijaitsevasta mahdollisesta laivanhylystä kaikuluotainkuvan perusteella. Tämä on nykyään hyvin tyypillinen meille tuleva ensitieto kaikuluotaintekniikan kehittymisen myötä. Periaatteessa samanlaista pohjan viistokaikuluotausta myös ryhmämme käyttää hylkyetsinnöissä. Vinkistä kiitollisena odotimme hieman, että Saimaa sai tukevan jääpeitteen tarkastussukellukselle. Talvisaikaan myös kaupungin lähialueen vesi on kirkkaimmillaan, jo...

Taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii – tervetuloa näyttelyyn ja ostoksille!

Kuva
Taasha myö tavattii, tuutha sie vastakii – tervetuloa näyttelyyn ja ostoksille! Lappeenrannan 370-juhlavuoden kunniaksi Etelä-Karjalan museossa on avautunut näyttely, jossa tutustutaan lappeenrantalaiseen elämänmenoon 1940–50-luvun vaihteesta 1990-luvulle. Valokuvapainotteisessa näyttelyssä päästään näkemään, miten tutut kadunkulmat ovat muuttuneet ja mitä lappeenrantalaisten arkeen kuului muutama vuosikymmen sitten. Näyttelyssä on valokuvasuurennosten lisäksi esineinteriöörejä ja -vitriinejä sekä digikuvaesityksiä ja filmimateriaalia. Näyttelyn avajaisia vietettiin 18.10.2019, alla muutamia kuvia avajaistunnelmista.  Kuvat 1 ja 2: Avajaisvieraita tutkailemassa 1980-1990-lukujen kuvasuurennoksia. kuva 2.  Kuva 3:  Löytyisiköhän itsepalvelumyymälän valikoimasta tutun näköisiä tuotepaketteja? Interiöörin esineet on suurelta osin koottu Etelä-Karjalan museon kokoelmista, mukana on myös muutamia Chymos-lainoja kuten esimerkiksi kuvassa näkyvät makaro...

Lappeenrannan museoiden henkilökunta Viipurissa 9.9.2019

Kuva
Lappeenrannan museoiden henkilökuntaa vieraili Viipurissa Viipurin linnassa ja Monrepos puistossa. Molemmissa paikoissa tapasimme venäläisiä kollegoita. Viipurin linnassa kuulimme linnan restauroinnista ja tutustuimme näyttelyyn. Hurjapäisimmät kiipesivät linnan torniin ihailemaan maisemia. Tornissa ei ole tällä hetkellä ollenkaan välitasanteita vaan portaat kiertävät tornit seiniä hurjan pudotuksen avautuessa keskellä, joten korkeanpaikan kammoisilta torniin kiipeäminen ei onnistu. Viipurin linnan torniin ei ole korkeanpaikan kammoisilla asiaa. Kuva Hanna Lommi Näkymä viipurin linnan tornista. Kuva Sini Saarilahti Linnalta kävelimme keskiaikaiselle kellotornille, jonka restaurointi on juuri valmistunut. Pääsimme sisälle torniin ja sen huipulle ihailemaan maisemia. Näimme myös kellokoneiston, joka on Könnin suvun valmistama.  Restauroitu keskiaikainen kellotorni. Kuva Riina Nurmio Kellotornin portaikkoa. Kuva Hanna Lommi Kellotornin kell...